Juhanin hiihtokausi on venynyt ennätyspitkäksi Helsingissä – tällaisia tuloksia hiihtoon hurahtanut hiihtäjä on tehnyt

4:37img
Katso videolta, kun toimittajamme lähti Paloheinän ladulle hämmästelemään Juhanin hiihtosaavutuksia.
Julkaistu 02.05.2021 18:54
Toimittajan kuva
Jere Silfsten

jere.silfsten@mtv.fi

Helsingissä on tänä keväänä koettu ennennäkemättömän pitkälle venynyt hiihtokausi.

Juhani Styrman on hiihtänyt monien vuosikymmenien ajan, mutta tänä vuonna häneen iski kunnon hiihtointo.

Harrastehiihtäjä Styrman asetti itsellensä kolme kovaa ennätystavoitetta.

Näistä yksi oli hiihtää vuonna 2021, niin kauan kuin lunta riittää Helsingissä. Edelleen käynnissä oleva ennätysputki sisältää 121 peräkkäistä hiihtopäivää.

– Tammikuussa Helsinkiin iski kaikkien aikojen talvi, ja rupesin hiihtämään tammikuun toisesta päivästä lähtien, kertoo Styrman.

Kausi jatkuu

Tämän lisäksi vuodesta on tehnyt poikkeuksellisen pitkälle venynyt hiihtokausi. Helsingin Paloheinässä on edelleen 300 metrin hiihtolatu, jota latukone on käynyt auraamassa viimeksi tällä viikolla.

– En ole koskaan ennen hiihtänyt 2. toukokuuta, iloitsee Styrman.

Hiihtoladuilla ei tälläkään kertaa tarvinnut olla yksin, vaan sunnuntain aurinkoisesta kelistä oli tullut nauttimaan muitakin hiihtäjiä.

MTV Uutisten toimittaja päätti avata hiihtokautensa ja lähti Paloheinään hiihtämään Styrmanin kanssa.

Mitkä olivat hiihtoon hurahtaneen Juhanin kaikki kolme ennätystä? Katso ylhäällä oleva video, kuinka paljon mies on hiihtänyt tällä kaudella!

Tuoreimmat aiheesta

Helsinki