Juhapekka palaa kotiinsa Indonesiaan pitkän odotuksen jälkeen. Vuokko pääsee vihdoin tapaamaan tyttärensä vastasyntynyttä lasta Tanskaan. Mikan on matkustettava työmatkalle Hollantiin. Mutta miten kuuluu toimia koronapandemian keskellä, jos lähtee ulkomaille?
Suomen ulkoministeriö suosittelee välttämään edelleen tarpeetonta matkustelua. Joissakin tilanteissa matkustaminen koetaan kuitenkin välttämättömäksi.
MTV Uutiset Live tapasi ulkomaille matkustavia suomalaisia Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Jokainen on tarkistanut kohdemaan ajankohtaiset korona- ja maahantulorajoitukset ennen matkalle lähtöä.
Takaisin kotiin – hymy herkässä
Yli vuoden Suomessa asunut Juhapekka Voutilainen palaa takaisin kotiinsa Balille.
– Minun on pitänyt hankkia erikoisviisumi. Sitten tietenkin todistus, että olen saanut negatiivisen testituloksen.
Lue myös: Rantaloma kutsuu! Pitkän ahdingon jälkeen näihin etelän kohteisiin on tarkoitus päästä heinäkuusta alkaen – "Ravintolat ja hotellit avataan täysin"
Indonesiaan saapuessa Voutilainen jää ensimmäiseksi karanteeniin.
– Indonesiassa joudun pääkaupungissa viiden päivän karanteeniin. Minulla on hotellihuone, eikä sieltä saa poistua. Sen jälkeen minut taas testataan.
Tämän jälkeen Voutilainen pääsee matkustamaan Balin saarelle.
Vastasyntynyt lapsenlapsi ulkomailla
Vuokko Vänskä matkustaa Tanskaan tapaamaan tyttärensä vastasyntynyttä lasta. Hän on odottanut hetkeä jo yli kuukauden.
– Olen kirkkoherranvirastosta hankkinut todistuksen, että hän on minun tyttäreni. Nyt menen sitten koronatestiin.
Vänskä käy testissä lentokentällä ennen lähtöä.
Lue myös: Finnair hyväksyy nyt koronarokotetodistuksen Suomeen matkustettaessa
– Sanottiin, että neljä tuntia ennen lentoa pitää olla täällä testissä. Alle tunnissa pitäisi tulla tulokset. Minulla on myös Tanskan poliisilta lomake, joka pitää täyttää koronatestauksessa.
Balille lähtevän Voutilaisen tavoin myös Vänskä jää ensimmäiseksi karanteeniin kohdemaassaan.
Työmatkalle Hollantiin
Hollantiin työmatkalle lähtevältä Mika Marjalalta on vaadittu koronatesti 24 tuntia ennen lentoa.
– Se on aika hankalaa. Tuollaisia testejä tehdään vain Helsingissä. Tulen kauempaa maakunnasta, jonka vuoksi jouduin lentämään Helsinkiin muutamaksi päiväksi, jotta saadaan testi tehtyä. Hollannin päässä on kymmenen päivän karanteeni.