Kevään uutuusohjelma Huippujengi vie kahdeksan suomalaista julkisuuden henkilöä valloittamaan vuorta Perun Andeille.
Huippujengiin kuuluvat Cristal Snow, Lola Wallinkoski, Tuija Pehkonen, Janne Niinimaa, Antti Reini, Antti Luusuaniemi, Minna Parikka ja Leena Harkimo.
Huippujengin juontajana ja mukana tsemppaajana nähdään Duudsoneista ja Possesta tuttu Jukka Hildén.
Hänelle matka Perun vuoristoon oli haaveiden täyttymys ja mahdollisuus ylittää itsensä.
Antoisa, mutta kova matka vaati myös veronsa ja korkea ilmanala ja vuorilla vietetyt viikot pudottivat Hildénin painoa usealla kilolla.
– Painoni tippui kymmenen kiloa Perun reissun aikana. Painoin 73 kiloa, kun tulin sieltä takaisin kotiin, Hildén kertoo.
Hän kuvailee tuolloista ulkoista olemustaan kovin sanoin.
– Olin kyllä sellaisessa aavikkokettu-kunnossa että huh, Hildén pudistelee päätään.
Hänen mukaansa yläleirissä jo pelkästään teltassa maatessa kaloreita kuluu päivässä kaksi ja puoli tuhatta.
– Kun on niin korkealla, niin kroppa käy koko ajan kovilla. Leposykekin on satakaksikymmentä. Siihen päälle vielä kaikki ponnistelut, niin kyllä painoa lähtee ihan törkeästi, Hildén sanoo.
Kovasta laihtumisesta huolimatta kilot tulivat nopeasti takaisin, kun palasi takaisin normaaliin elämään.
– Kun pääsin kotiin, sain useamman levyn suklaata ja vedin kaikki varmaan tunnissa, Hildén nauraa.