Janne Niinimaa kovissa selkäkivuissa vuorilla: Tästä voi tulla katastrofi

Janne Niinimaa
MTV
Julkaistu 10.11.2015 11:38

Oona Ståhlström

oona.stahlstrom@mtv.fi

Kevään uutuusohjelma Huippujengi vie kahdeksan suomalaista julkisuuden henkilöä valloittamaan vuorta Perun Andeille.

Huippujengi-ohjelmassa kiipeilijöinä nähdään Antti ReiniJanne NiinimaaMinna ParikkaLeena HarkimoAntti LuusuaniemiCristal SnowLola Wallinkoski ja Tuija Pehkonen.

Peruun Huippujengin matkassa suunnannut entinen jääkkiekkoilija Janne Niinimaa sai lisäjännitystä matkan alkuun kovan selkäkivun muodossa.

Samasta syystä hän ei myöskään ehtinyt jännittää vuorille lähtöä ja Peruun saapumista.

– Minulla oli huoli selästäni. Välilevyt ovat vähän läjässä. Loukkasin sen juuri ennen lähtöä Helsingistä pelatessani tennistä. Sen jälkeen 12 tunnin lento ja bussimatka Huaraziin. Kun saavuimme Huaraziin, minulla oli selkä aivan jumissa, Niinimaa kertoo ongelmastaan.

Hän on kuitenkin tottunut istumaan kivuliaan selän kanssa pelatessaan jääkiekkoa ammatikseen.

– Muistan miettineeni, että tämä selkä on saatava kuntoon ennen lähtöä vuorille. Tämä on pahin mahdollinen paikka selän ongelmille, ajattelin, Niinimaa sanoo viitaten painavan repun kantamiseen ja teltassa nukkumiseen.

– Pohdin, että tämän selän kanssa oleminen voi vuorilla olla katastrofi. Mutta toisaalta ihan hyvä, että se vei jännitystä pois muusta, Niinimaa pohtii.

Matkan Helsingistä Huaraziin Niinimaa selvisi särkylääkkeiden ja venyttelyn voimalla, mutta perillä piti ottaa jämäkämmät keinot käyttöön.

– Huarazissa pääsin poppamiehelle, joka oli aivan loistava. Ennen vuorille nousua kävin pari kertaa hoidoissa ja tämä mies sai selän korjattua, eikä sen jälkeen isompia ongelmia ollut, Niinimaa kiittelee.

Huippujengi MTV3-kanavalla maaliskuussa 2016.