Jukka Hildén puhuu avioerostaan Duudsonien YouTube-kanavalla.
Jukka Hildén ja hänen puolisonsa Outi jättivät yhteisen avioerohakemuksen 7. helmikuuta 2018. Pari meni naimisiin vuonna 2011 ja heillä on kaksi lasta.
Hildén julkaisi lauantaina 24. maaliskuuta Duudsonien YouTube-kanavalla videon, jossa hän kertoo avioerostaan. Hän kertoo, että päätös erosta tehtiin puoli vuotta aikaisemmin.
– Viimeiset kuusi kuukautta ovat olleet elämäni raskaimmat. Joskus elämä kuljettaa yllättävään suuntaan, Hildén kertoo englanniksi videollaan.
– Olen pitänyt elämäni aina yksityisenä, mutta viimeisen vuoden aikana olette nähneet lapseni sekä ex-vaimoni vlogissa. Me päätimme erota ja jatkaa eri suuntiin. Meillä on edelleen kaksi kaikista upeinta lasta, jotka toimme tähän maailmaan yhdessä. Rakastamme heitä yli kaiken.
Hildén kertoo, että parin välit kunnossa ja he ovat edelleen hyviä ystäviä. Päätöksentekoon ei hänen mukaansa ole liittynyt minkäänlaista draamaa.
– Lapsemme ovat kaikista tärkein asia meille, rakastamme heitä ja olemme edelleen hyviä ystäviä. Tulemme aina jakamaan lapset ja olemaan äiti ja isä heille.