Jukka Jalonen hehkutti ”äijäpommia” – Leijonat-luotsi saattoi myhäillä ison MM-voiton jälkeen

Leijonat jatkoi voittojen tiellä jääkiekon kevään MM-kisoissa, kun se kaatoi lauantain iltaottelussa Saksan 2–1. Suomi päihitti yhden turnauksen parhaimmista maista kärsivällisellä ja tasapainoisella suorituksella. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen saattoikin myhäillä kamppailun jälkeen.

Leijonat käytännössä söi Saksan aseista. Mustapaitaisen joukkueen ainut osuma tuli paikasta, joka ei ollut edes kunnon maalipaikka.

Suomen joukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen ilahtui jo siitä, miten Leijonat tuli peliin mukaan.

– Se oli väkevä sisääntulo. Olimme vahvoja, luistelimme hyvin ja otimme pelin hallintaan. Olen tyytyväinen panokseen kaiken kaikkiaan. Emme antaneet paljoa paikkoja Saksalle. Emme toki olleet itsekkään hirveästi paikoilla, kun Saksa puolusti keskustaa niin hyvin. Ei sinne maalille vain tahdo päästä.

– Pelasimme hyvää jääkiekkoa. Ei ollut heikkoja lenkkejä. Vain vahvoja, Jalonen myhäili.

Jalosen mukaan lauantain huippuottelun sisältö ei päässyt yllättämään.

– Saksa pelasi niin kuin oletimme ja varmaan mekin pelasimme niin kuin he uskoivat. Meni aika pitkälti käsikirjoituksen mukaan. Mutta kyllä me tämän pelin voitto ansaittiin.

2–1-voittomaalissa Jalonen nosti esiin Iiro Pakarisen suorituksen.

– Sitä ennen oli koko pelin kannalta hyvin kriittinen hetki. Tapoimme ison alivoiman ja teimme siitä sitten nopeasti voittomaalin. Pakarinen tuli jäähyltä, täräytti äijäpommin, siitä irtokiekko ja vastaiskusta voittomaali, Jalonen hehkutti.

Tilanne näkyy jutun yläreunan videolta.

Leijonat on tällä hetkellä oman B-lohkonsa kärjessä 13 pisteellä. Suomen turnaus jatkuu heti sunnuntaina ottelulla Latviaa vastaan.

Lue myös:

    Uusimmat