Jukka Virtanen ylistää vaimonsa Linnan juhlat -tyyliä: Upea ja tumma kokonaisuus

jukka_virtanen
Lehtikuva
Julkaistu 06.12.2015 15:58
Toimittajan kuva

Eeva Louko

eeva.louko@mtv.fi

Linnan juhliin kutsuttu viihteen monitoimimies Jukka Virtanen valmistautuu jo innolla iltaa varten.

Komean uran viihteen saralla tehnyt Jukka Virtanen on yksi niistä onnekkaista, jotka kutsuttiin tänä vuonna presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

MTV.fi:n tavoittama Virtanen ei malttanut olla hehkuttamatta vaimonsa Liisan tulevaa iltaeleganssia.

– Liisan puku on vielä salaisuus. Mutta onhan se upea ja hieno, tumma kokonaisuus, Virtanen kuvailee innoissaan.

Jukka ja Liisa Virtanen Kari Tapion lesken, Pia Viheriävaaran hautajaisissa Espoossa Tapiolan kirkossa 24.4.2015.Jukka Virtanen ja Liisa-vaimo viime keväänä.

Virtanen on sairastanut eturauhassyöpää ja hän on kertonut syövän levinneen jo luustoon. Tästä huolimatta hyvävointinen Virtanen, 82, kertoo, että aikoo osallistua juhlien lisäksi myös virallisille jatkoille Kämppiin.

Virtanen on ollut Linnan juhlissa aiemmin kaksi kertaa, presidentti Mauno Koiviston ja presidentti Tarja Halosen kausilla.

– Kuntoni on oikein hyvä, ei siinä mitään. Juhlissa ja jatkoilla on niin paljon tuttuja vuosien varrelta. Tulee varmasti kiva ilta, Virtanen uumoilee.

Virtasen juhlahumusta kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.

Tuoreimmat aiheesta

Linnan juhlat 2015