Julia Kykkäsen solisluu leikattiin

Julia Kykkänen
Julia Kykkänen Lehtikuva
Julkaistu 05.05.2015 17:38

MTV SPORT

Mäkihyppääjä Julia Kykkänen oli maanantaina leikkauksessa, jossa hänen solisluustaan poistettiin rautalevy.

Levy oli laitettu luuta tukemaan tammikuussa 2013 tapahtuneen solisluun murtuman operoinnin yhteydessä. Poiston yhteydessä todettiin, että solisluu oli luutunut kunnolla.

- Rautalevy olisi voitu jättääkin paikoilleen, mutta katsoimme viisaammaksi, että se poistetaan. Nyt en saa viikkoon hikoilla, ja kuukauden ajan käsi ei saa ottaa kontaktia, Kykkänen kertoo Hiihtoliiton tiedotteessa.

Ennen operaatiota harjoittelu tulevaa kautta kohti oli jo hyvässä vauhdissa, sillä Kykkänen oli treenannut viisi kertaa viikossa. Juuri ennen leikkausta hän kävi viikon lomalla Rodoksella.

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy