Kuningas Charles on järjestyksessään 40. Yhdistyneen kuningaskunnan monarkki, jonka kruunajaiset pidettiin Westminster Abbeyssä.
Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas Charles III on kruunattu Lontoossa. Hän on järjestyksessään 40. monarkki, jonka kruunajaiset pidettiin Westminster Abbeyssä.
Canterburyn arkkipiispa Justin Welby asetti Charlesin päähän Pyhän Edwardin kruunun, jota Britanniassa käytetään ainoastaan kruunaamisissa. Varsinainen kruunaamisen hetki oli lauantaina Suomen aikaa noin kello 14.
– Jumala suojelkoon kuningas Charlesia! Kauan eläköön kuningas Charles! Eläköön hän ikuisesti! toistettiin kruunajaisissa.
Seremoniassa myös kuningatarpuoliso Camilla kruunattiin.
1:04
Edellisen kerran kruunajaiset nähtiin Britanniassa vajaat 70 vuotta sitten vuonna 1953, kun Charlesin äiti, kuningatar Elisabet kruunattiin.
Harvinainen on tilaisuus siksikin, että valtaosa monarkioista ei enää järjestä varsinaisia kruunajaisia.
Lue myös: Kuningas Charles omistaa mitä kummallisimpia asioita – jopa Britannian merenpohjan
William vannoi uskollisuudenvalan
Noin parintuhannen arvovieraan joukko kerääntyi 1000-luvun ensimmäisinä vuosisatoina rakennettuun kirkkosaliin seuraamaan kruunajaisia.
Charlesin ja Camillan perässä Westminster Abbeyyn saapuivat Walesin prinssi William ja prinsessa Catherine. Heidän poikansa prinssi George kannatteli isoisänsä kaavun viittaa, kun tämä saapui kirkkosaliin.
Charles saapui Buckinghamin palatsista vaunukulkueessa Lontoon keskustan halki samalla, kun tuhannet reitin varrelle saapuneet ihmiset hurrasivat hänelle. Kruunajaispäivänä Lontoossa sataa.
Kuninkaallisen perheen jäsenistä suurin rooli seremoniassa oli kruununperimysjärjestyksessä seuraavana olevalla Williamilla. Hän kävi kruunaamisen jälkeen vannomassa uskollisuudenvalan isälleen.
Perinteikäs seremonia
Seremonia oli monivaiheinen, johon liittyi varsinaisen kruunaamisen lisäksi perinteikkäitä uskollisuudenvaloja ja erilaisten monarkin vallan merkkien eli regaalien ojentelua.
Uskonnollisen tilaisuuden yksi merkittävimmistä hetkistä oli sen puolessavälissä, kun arkkipiispa Welby voiteli Charlesin kädet, otsan ja rintakehän harvinaisella, tilaisuutta varten valmistetulla öljyllä.
Lue myös: Sconen kivi, pyhä öljy, valtakunnanomena, kruunajaislusikka… Charlesin kruunajaisissa tarvitaan ällistyttäviä esineitä ja aineita
Voitelun hetkeä pidetään virallisessa liturgiassa monarkin ja Jumalan välisenä, minkä vuoksi Charlesin ympärille tuotiin sermit.
Voitelun jälkeen Charles puettiin kullanväriseen kaapuun ja hänelle ojennettiin muun muassa viitta, miekka, valtakunnanomena, sormus ja valtikka.
Myöhemmin tilaisuudessa Camilla kruunattiin kuningattareksi.
9:29
Noin 2 000 arvovierasta
Westminster Abbeyn arvovieraiden joukossa on lukuisia valtionpäämiehiä ja kuninkaallisia eri puolilta maailmaa. Paikalle on myös kutsuttu erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen edustajia.
Yksi etukäteen seuratuimmista vieraista on Charlesin oma poika, prinssi Harry. Kuninkaallisen perheen työtehtävistä sivuun siirtynyt Harry saapui paikalle serkkujensa Beatricen ja Eugenien seurassa, eikä hänen seurassaan odotetusti ollut hänen vaimoaan Meghania. Heidän seurassaan on myös skandaaleissa viime vuosina ryvettynyt prinssi, Charlesin veli Andrew.
Kuninkaallisen perheen vanhimmat jäsenet, muun muassa prinsessa Anne ja Edinburghin herttua, prinssi Edward istuivat etummaisilla riveillä katedraalissa.
Paikalla ovat myös Britannian elossa olevat entiset pääministerit, ja nykyinen pääministeri Rishi Sunak luki Raamatun tekstin tilaisuudessa.
2:33
Useita valtionpäämiehiä
Arvovieraiden joukossa ovat myös muun muassa Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Brigitte Macron, Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel.
Yhdysvaltojen presidentin puoliso Jill Biden edustaa tilaisuudessa Yhdysvaltojen hallintoa.
Suomea kruunajaisissa edustaa presidentti Sauli Niinistö puolisonsa Jenni Haukion kanssa.
BBC:n välittämiin kuviin tarttuivat myös australialainen muusikko Nick Cave, koomikko Stephen Fry sekä amerikkalainen laulaja Lionel Richie. Paikalla on myös brittimedian mukaan amerikkalainen laulaja Katy Perry.
Kultaista kruunua käytetään harvakseltaan
Charlesin kruunajaiskruunu on perinteinen Pyhän Edwardin kruunu, joka valmistettiin aikanaan Kaarle II:n kruunajaisiin.
Lue myös: Kuningatarpuoliso Camilla saattaa saada Charlesin kruunajaisissa päähänsä kruunun, jonka kuuluisa timantti on tarun mukaan kirottu
Jalokivien ja helmien koristama esine on peräisin 1660-luvulta. Mittaamattoman arvokas ja yli kaksi kiloa painava kultainen kruunu on käytössä vain kruunajaisissa, ja muuten se on hyvässä tallessa Lontoon Towerissa.
Kruunua siis käytettiin edellisen kerran kuningatar Elisabetin kruunajaisissa. Charles on seitsemäs monarkki, jonka päähän kruunu painettiin.
Charlesin kruunu vaihtuu päivän kuluessa niin, että seremonioiden lopulla kuningas käyttää niin kutsuttua hallitsijan kruunua, joka nähdään monarkin päässä esimerkiksi parlamentin avajaisistunnoissa.
4:22:19