Prinssi Harry kävi Telegraph-lehden mukaan Buckinghamin palatsissa isänsä kuningas Charlesin kruunajaisten jälkeen, mutta ei kuitenkaan tavannut tuolla sukulaisiaan.
Kuningas Charlesin kruunajaisia vietettiin Lontoossa näyttävin menoin lauantaina 6. toukokuuta. Westminster Abbeyssa järjestetyssä kruunajaisseremoniassa oli mukana noin 2000 kutsuvierasta, joista korkeimman profiilin vieraita olivat brittikuninkaalliset – mukaan lukien Charlesin kohua kerta toisensa jälkeen herättänyt kuopus prinssi Harry.
Nykyään Yhdysvalloissa perheensä kanssa asuva Harry saapui pikavisiitille Lontooseen isänsä kruunajaisia varten, ja lähti myös hyvin pian seremonian jälkeen Lontoon Heathrow'n lentokentälle ja lennähti takaisin kotiinsa Atlantin yli.
Itse kruunajaisseremonia päättyi noin kello 13 paikallista aikaa ja mediatietojen mukaan Harryn lento Lontoosta Los Angelesiin olisi lähtenyt kello 15:45. Näin ollen Harryn vierailu vanhaan kotimaahansa olisi kestänyt suurin piirtein 36 tuntia.
Nyt Telegraph-lehti kertoo, että prinssi Harry olisi myös vieraillut lyhyesti Buckinghamin palatsissa kruunajaispäivänä, mutta ei kuitenkaan nähnyt tuolloin kuninkaallisia perheenjäseniään siellä.
Lehden mukaan Harry oli piipahtanut palatsissa vajaan puolen tunnin verran kruunajaisseremonian jälkeen lauantaina, josta hän oli matkannut suoraan lentokentälle. Muu kuninkaallinen perhe oli tuolloin vielä kiinni kruunajaisten ohjelmassa.
Lue myös: Huuliltalukija kertoo, mitä prinssi Harry tilitti vierustoverilleen kruunajaiskirkossa: "Olen kyllästynyt tapaan..."
Ilmeisesti Harryn syy piipahtaa Buckinghamissa johtui logistiikasta. Lähteiden mukaan kyseisen hetken myötä hän pääsi hetkeksi pois julkisen katseen alta parituntisen seremonian jälkeen.
Lähteet myös kertovat, ettei Harry olisi tavannut tuolla vierailulla kuninkaallisia sukulaisiaan johtuen kaikkien haastavasta aikataulusta: Harry halusi kiirehtiä Yhdysvaltoihin perheensä luokse viettämään esikoisensa Archien 4-vuotissyntymäpäiviä, ja muilla kuninkaallisilla puolestaan oli kiireinen kruunajaisaikataulu. Harry ei myöskään osallistunut kuninkaallisen perheen viralliseen valokuvaukseen kruunajaispäivänä, eikä häntä näin ollen nähdä kruunajaispotreteissakaan.
Kruunajaisseremonian aikana Westminster Abbeyssa Harry istui kolmannessa rivissä yhdessä prinsessa Eugenien puolison Jack Brooksbankin ja kuningatar Elisabetin serkun prinsessa Alexandran kanssa. Kirkossa Harryn nähtiin juttelevan ainakin Brooksbankin kanssa, mutta tietoa ei ole siitä, tapasiko hän lähemmin muita kuninkaallisia sukulaisiaan 36 tuntia kestäneen vierailunsa aikana.
Harry asui vierailunsa aikana Frogmore Cottagessa Windsorin linnan mailla, joka on hänen ja herttuatar Meghanin entinen koti Isossa-Britanniassa.
Lue myös: Miltä Lontoon turvajärjestelyt näyttivät kruunajaispäivän aamuna? Toimittaja: "Yksi Lontoon historian suurimmista turvallisuusoperaatioista"
Harryn välit kuninkaallisen ydinperheen jäseniin ovat tiettävästi hankalat. Vuoden 2020 alussa Harry ja hänen puolisonsa Meghan jättivät taakseen kuninkaallisen elämänsä ja muuttivat Pohjois-Amerikkaan, ja nykyään he asuvat Kaliforniassa lastensa kanssa.
Kuninkaallisesta elämästään vetäytymisensä jälkeen Harry ja Meghan ovat avautuneet useaan otteeseen kuninkaallisuuden hankaluuksista, muun muassa vuoden 2022 lopussa julkaistussa Netflix-dokumentissa Harry & Meghan sekä alkuvuodesta 2023 päivänvalossa nähneessä Harryn omaelämäkerrassa Spare.
1:41
Pariskunta on myös tehnyt useita paljastuksia suljettujen ovien sisäpuolelta kuninkaallisesta perheestä ja sen jäsenistä, eikä tätä tiettävästi ole otettu hyvällä hovin sisäpiirissä. Esimerkiksi prinssi Williamin kerrotaan olevan pikkuveljelleen Harrylle niin verisesti vihainen, että ennen kruunajaisia arveltiin tämän pyrkivän välttämään jopa katsekontakia veljensä kanssa Westminster Abbeyssa.