Junaliikenteessä on tänään ollut myöhästymisiä laajasti ympäri maan.
VR:n mukaan vain noin viidennes kaukoliikenteen junista kulki puoli yhden jälkeen iltapäivällä aikataulussa. Lähijunista sen sijaan oli aikataulussa valtaosa, noin 70 prosenttia.
VR:n mukaan junat ovat myöhässä kaukoliikenteessä tyypillisesti 15–45 minuuttia ja lähiliikenteessä alle 15 minuuttia. Joukossa on kuitenkin myös muutamia yli tunnin myöhässä olleita junia. Yksittäisiä junia on jouduttu myös perumaan.
Myöhästymiset johtuvat VR:n tänään julkaiseman tiedotteen mukaan kovista pakkasista, jotka jäädyttävät kalustoa.
Jäätyminen vaurioittaa junien paineilmajärjestelmiä, mikä aiheuttaa ongelmia esimerkiksi ovien toiminnassa ja junien kytkemisessä, tiedotteessa kerrotaan.
– Koko Suomea kurittava kova pakkanen hankaloittaa hieman junien kulkua koko maassa, kaukoliikenteen johtaja Piia Tyynilä muotoilee STT:lle.
– Turvallisuus on meille ykkösasia. Meidän täytyy olla sen kanssa tarkkana ja saada junat ajettavaan kuntoon. Matkustajien kannattaa varautua pieniin myöhästymisiin ja kaluston muutoksiin.
Junat myöhästelivät pakkasen vuoksi jo eilen, eikä tilanne ole aivan heti helpottamassa. Ilmatieteen laitos povaa paukkupakkasia loppuviikolle saakka.
– Muutamien päivien ajan on siis hyvä varautua siihen, että myöhästymisiä ja kalustomuutoksia voi vielä tulla, Tyynilä toteaa.
– Seuraamme toki säätilaa koko ajan ja teemme kaiken voitavamme, jotta pystyisimme ajamaan junia mahdollisen täsmällisesti.