Junaliikenteen turvalaitosvika Salon ja Paimion välillä saatu korjattua – liikenne normalisoituu vähitellen

LK VR veturikuljettajien lakko
VR kertoo juna-aikataulujen normaalisoituvan aamupäivän aikana. Kuvituskuva. Lehtikuva
Julkaistu 29.10.2019 09:34

MTV UUTISET – STT

Rautatieliikenteessä ollut häiriö rantaradalla Salon ja Paimion välillä on saatu korjattua, VR:n viestinnästä kerrotaan.

Häiriö on viivästyttänyt viittä junaa puolesta tunnista reiluun tuntiin. VR:n viestinnän mukaan liikenteen odotetaan normalisoituvan aamupäivän aikana.

Viivästymiset saattavat silti heijastella junaliikenteeseen vielä jonkin aikaa, ja siksi rataosuudella matkaavia kehotetaan seuraamaan VR:n sivuilta oman yhteyden aikatauluja.

Häiriön syynä oli turvalaitevika.

Tuoreimmat aiheesta

VR