Sähkövaurio jumitti junakaluston Ilmalaan, joka neljäs juna myöhässä ja määrä voi kasvaa, osa junista ajetaan lyhyempänä – tältä näytti ruuhka-aikaan Pasilassa

3:47imgMTV Uutiset kävi aistimassa tunnelmia Pasilan asemalla, jonka junaliikenteen ongelmat olivat ruuhkauttaneet selvästi.
Julkaistu 25.08.2022 15:14(Päivitetty 25.08.2022 17:33)
Toimittajan kuva

Joonas Mustonen

joonas.mustonen@mtv.fi

Fintraffic tiedotti aiemmin, että Ilmalan ja Oulunkylän välillä on häiriö, joka johtuu sähköratavauriosta. Tuoreimpien tietojen mukaan sähköratavaurio on laajentunut pääradan kahdelle raiteelle.

Pasilan ja Oulunkylän välillä on käytössä vain kaksi raidetta.

Junaliikenteelle on odotettavissa huomattavia myöhästymisiä sekä peruutuksia. Sähköratavaurio korjataan ensi yönä.

Rataliikennekeskuksesta arvioitiin torstai-iltana viiden aikaan puhelimitse STT:lle, että noin joka neljäs juna oli sillä hetkellä myöhässä ja määrä saattaa illan aikana kasvaa. Myöhästymiset koskevat sekä lähi- että kaukojunia.

Aiemmin VR tiedotti, ettei sähköratavaurion vuoksi Ilmalan varikolta saada junakalustoa ajettua Helsingin asemalle. Tämän seurauksena K- ja A-junat ajetaan pääkaupunkiseudun iltapäiväruuhkassa 20 minuutin välein. Lisäksi suurin osa iltapäivän lähijunista ajetaan normaalia lyhyempänä.

Tuoreimmat aiheesta

Junat