Junat myöhästelevät lähi- ja kaukoliikenteessä

vr kuvituskuva
Kauko- ja lähijunaliikenteessä on häiriöitä onnettomuuden vuoksi.Lehtikuva
Julkaistu 14.03.2018 13:32

MTV UUTISET – STT

Junaliikenteessä on häiriöitä lähi- ja kaukojunaliikenteessa Vantaan Koivukylässä tapahtuneen turman vuoksi.

Vähän ennen puolta päivää ihminen jäi Moskovasta Helsinkiin menevän pikajunan alle Koivukylässä, minkä seurauksena liikenne keskeytettiin pääradalla kaikkien raiteiden osalta.

Nyt pelastustyöt on lopetettu ja junaliikenne on jälleen lähtenyt käyntiin. Onnettomuuden seurauksena kaukojunia kuitenkin seisotettiin puolesta tunnista kolmeen varttiin, mikä näkyy myöhästymisinä kaukojunaliikenteessä.

Lähijunaliikenteessäkin on tapahtuneen johdosta myöhästymisiä, minkä lisäksi joitain vuoroja on myös peruttu. Vaikutukset lähiliikenteeseen jatkuvat VR:n tiedotuksen mukaan todennäköisesti alkuiltapäivään asti. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa