Väistyvä puoluesihteeri Mikael Jungner varasti SDP:n puoluekokousväen huomion evästyksellään seuraajalleen Reijo Paanaselle. Aluksi kuultiin vuolas rakkkaudentunnustus puolueelle.
– Minä rakastan tätä puoluetta, niin rakastatte tekin. Voin kertoa että se tunne joka siellä haalarissa sykkii, on rakkautta.
Jungner vakuutti pysyttelevänsä kuvioissa myös vastaisuudessa.
– Joidenkin riemuksi ja toisten kauhuksi en ole muuttamassa Australiaan.
Jungner ylisti seuraajansa rytmitystä, karismaa ja suoruutta.
– Reijo Paanasella olisi mahdollisuuksia Yhdysvaltain presidentiksi.
Mukana Alivaltiosihteerin sketsi
Lopullisesti sali repesi, kun Jungner opasti Paanasta, miten ulkopuolinen muutosvastarinta kohdataan.
Apuna oli Alivaltiosihteerin radiosketsi "Viikon luontoääni - Muutosvastarinta", jonka soitetiin täydelle salille.
– Se ei itse muni, vaan antaa muiden munia ja ilkkuu vieressä.
Aliovaltiosihteerin mukaan Muutosvastarinta-koiras sirkuttaa keväisessä organisaatiossa näin:
– Ei käy, ei käy, ei tule onnistumaan, ei tuo ole ennenkään toiminut.
Stand-up shownsa lopuksi Jungner lahjoitti Paanaselle kravatin. Jungnerin mukaan ulkopuolinen muutosvastarinta on parasta kohdata naamioituneena – kravattiin.
Jungnerille itselleen kravatin käyttö on ollut vaikeaa. Jungner jätti kravatin kotiin muun muassa presidentti Sauli Niinistön virkaanastujaisissa.
Reijo Paananen valittiin SDP:n puoluesihteeriksi
Paananen uhkuu intoa: SDP:stä suurin puolue kuntavaaleissa
Urpilainen tuuletti villisti valintaansa