Juontaja Elina Viitanen yllätettiin toisilla polttareilla

Elina Viitanen MTV3:n syysinfossa.
Juontaja Elina Viitanen yllätettiin toisilla polttareilla viikonloppuna.MTV Oy
Julkaistu 10.06.2014 14:01
Toimittajan kuva

Sarianne Tähtivaara

sarianne.tahtivaara@mtv.fi

Radio Novan juontaja Elina Viitanen yllätettiin perheen naisten järjestämillä polttareilla viikonloppuna.

Radio Novan iltapäiväjuontajana työskentelevä Elina Viitanen on menossa naimisiin heinäkuussa. Ystävät yllättivät morsiamen polttareilla jo huhtikuun lopussa, joten yllätys olikin suuri, kun viikonloppuna edessä olivat uudet juhlat.

– Sulhasellani oli viikonloppuna polttarit, ja itse olin menossa kotipaikkakunnalleni Kaskisiin. Olin kysynyt äidiltäni, jos siskonikin pääsisivät paikalle, Elina aloittaa tarinan kertomisen.

Äiti oli kuitenkin mukana juonessa ja sanoi Elinalle, ettei kukaan siskoista pääsisi paikalle viikonloppuna.

– Mutta kun pääsin Kaskisiin, kaikki siskoni olivat odottamassa minua siellä! Tämä oli ensimmäinen kerta kymmeneen vuoteen, kun kaikki perheen naiset pääsivät paikalle viettämään laatuaikaa ihan vain naisporukalla. Olihan tämä ihana yllätys. 

Mukana yllätystä järjestämässä oli myös Elinan isä, joka teki tyttärelleen kauniin morsiuskimpun valkoisista syreeneistä.

– Lauantaina sain kruunun päähäni ja kaikki pukivat vintiltä löytyneitä vanhoja vaatteita yllensä. Sitten minut laitettiin maitokärryihin ja lähdettiin ajeluttamaan korttelia ympäri, Elina nauraa.

Elina Viitanen polttarit

Viikonlopun aikana Elina vietti laatuaikaa erityisesti perheensä naisten kanssa. Paikalla olivat Elinan lisäksi hänen neljä siskoaan, äiti ja kummitäti.

– Päiviin sisältyi itkua, naurua ja halauksia. Söimme hyvin ja saunoimme rakkaassa pihasaunassamme. Viikonlopun aikana kävimme syvällisiä keskusteluja esimerkiksi avioliittokokemuksista. On suuri rikkaus, että elämääni kuuluu näin viisaita ja hauskoja naisia, juontaja herkistyy. 

Myös Elinan radiojuontajasulhasella Lauri Kottosella on edessään toiset polttarit lähipäivinä.

– Ei tämä naimisiinmeno näytä olevan ihan yksinkertaista, Elina nauraa. 

Kuva Elinan Instagram-tililtä.

Tuoreimmat aiheesta

Elina Kottonen