Jussi Niinistö tapaa Yhdysvaltain puolustusministerin James Mattisin – määrä allekirjoittaa puolustusyhteistyön aiejulistus

jussi-niinisto-james-mattis
Niinistö tapaa vierailullaan Yhdysvaltain puolustusministerin James Mattisin (vas.)All Over Press
Julkaistu 07.05.2018 17:41

MTV UUTISET

Suomen puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) vierailee Yhdysvalloissa Washingtonissa.

Tänään alkaneen nelipäiväisen vierailun aikana hän tapaa Yhdysvaltain puolustusministerin James Mattisin ja Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin.

Valtioneuvoston tiedotteen mukaan ministerit keskustelevat yleisestä turvallisuuspoliittisesta tilanteesta, transatlanttisista suhteista sekä maiden välisen puolustusyhteistyön ajankohtaisista asioista.

Puolustusministereiden on myös määrä allekirjoittaa kolmenvälinen aiejulistus, jollaista halutaan tulevaisuudessa soveltaa Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain väliseen puolustusyhtestyöhön.

Tiedotteen mukaan yhteistyön avulla voidaan esimerkiksi varmistaa, ettei kansainvälisessä harjoitus- ja koulutustoiminnassa synny päällekkäisyyksiä tai kilpailutilanteita.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa