Yhdysvallat ja Suomi allekirjoittavat aiejulistuksen puolustusyhteistyöstä tällä viikolla

Armeija kertausharjoitus
Lehtikuva
Julkaistu 05.10.2016 09:44(Päivitetty 05.10.2016 09:56)

MTV UUTISET - STT

Suomi ja Yhdysvallat allekirjoittavat aiejulistuksen kahdenvälisestä puolustusyhteystyöstä perjantaina.

Asiakirja allekirjoitetaan Yhdysvaltojen varapuolustusministeri Robert Workin vierailun yhteydessä. Puolustusministeriön mukaan aiejulistus julkaistaan allekirjoittamisen jälkeen.

Work saapuu Helsinkiin huomenna. Vierailun yhteydessä Suomi isännöi muun muassa kolmenvälisen tapaamisen Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa. Tapaamisen aiheena on puolustusyhteistyö.

Lisäksi vierailun yhteydessä järjestetään Yhdysvaltain, Pohjoismaiden ja Baltian maiden kokous, jossa keskustellaan alueellisen ja transatlanttisen puolustusyhteistyön lisäksi myös äärijärjestö Isisin vastaisen koalition ajankohtaisista asioista.

Varapuolustusministeri Workin vierailua isännöi puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa