Ohjaajana ja näyttelijänä tunnettu Jussi Parviainen julkaisee omat muistelmansa ensi syksynä.
Jussi Parviaista, 61, ei ole viime vuosina nähty juurikaan parrasvaloissa. Parviainen kertoo Huomenta Suomen haastattelussa keskittyneensä kirjoittamiseen ja olleensa varsin tuottelias, sillä kynästä on irronnut niin televisiosarjoja kuin näytelmiäkin.
Ensi syksynä ilmestyy myös Parviaisen muistelmat. Luvassa on paitsi paljastuksia teatterielämän kulisseista, myös oikaisuja menneistä erheistä.
Parviainen sivaltaa haastattelussa esimerkiksi televisiopersoona Jari Sarasvuota, jonka kanssa on tehnyt yhteistyötä. Parviaisen mukaan Sarasvuo ei ole maalannut muistelmissaan totuudenmukaista kuvaa yhteisistä tuotannoista.
– Sarasvuo kirjoitti muistelmissaan jotakin äärimmäisen epätarkkaa meidän yhteisistä tuotannoista. Minä tulen oikaisemaan ne asiat sillä tavalla, ettei niitä tarvitse enää tarkastella, Parviainen toteaa suorasukaiseen tyyliinsä.
– Se oli täyttä höpinää.
Teatterimaailmaan painottuvassa teoksessa paneudutaan myös esimerkiksi edesmenneen Jouko Turkan metodeihin.