Moni ajattelee, että nyky-yhteiskunnassa pitää pärjätä yksin ja yksilökeskeisyyttä korostetaan jopa liikaa. Psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen korostaa, että nimenomaan vahvoissa yhteisöissä kasvaa vahvoja yksilöitä.
Nyky-yhteiskunta on kovin yksilökeskeinen, kun ihmiset keskittyvät paljolti itseensä ja omaan hyvinvointiinsa. Tämän ilmiön myötä yhteisöllisyys on jäänyt jalkoihin.
Psykologian emeritaprofessorin Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan yksilöllisyydessä on olemassa rajapiste, jonka myötä se muuttuu yksinäisyydeksi.
– Olemme menneet tässä ajattelussa jo aika pitkälle, että minä olen kaiken keskipiste, mistä alkaa seurata yksinäisyyttä. Yksinäisyys on monen mielenterveysongelman yksi selittäjä ja ainakin pahoinvoinnin selittäjä. Yksinäisyys ei tuota ihmiselle koskaan hyvinvointia, hän selventää MTV Uutisille.
Ihminen on rakennettu niin, että hän saa identiteettinsä rakennusaineet muista ihmisistä. Jokaisella on tarve kuulua johonkin.
Myös Sitran Megatrendit 2026 -selvitys korostaa, että yhteisöllisempi kulttuuri tukisi eri sukupolvien välistä yhteiseloa, kuten myös ulkomaalaistaustaisten kotoutumista Suomeen. Kokemus siitä, että on tervetullut ja osa yhteisöä, on olennainen.
Psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen korostaa, että ihmisellä on laumaeläimen aivot, ja koko identiteettimme rakentuu suhteessa muihin ihmisiin.
Keltikangas-Järvinen antaa esimerkin yksilökeskeisyydestä: olemme rakentaneet jokainen oman valtakuntamme, ja pyörimme siellä omien tunteidemme ympäröimänä.
– Tällainen valtakunta ei ole sopusoinnussa ihmisen niin sanottujen laumaeläimen aivojen kanssa. Niiden tärkeä tarkoitus ei ole pyörittää minää, vaan tehdä ihminen kyvykkääksi toimimaan osana jotakin joukkoa, Keltikangas-Järvinen kertoo.
– Tunteiden kautta liitymme toisiin ihmisiin, ja toiset ihmiset ensisijaisesti aiheuttavat meissä tunteita. Tunteiden kautta kykenemme tuntemaan empatiaa, moraalia ja eettisyyttä, hän jatkaa.
Yksinäiset nuoret
Justiina Putto, 16, on kokenut yksinäisyyttä oikeastaan koko elämänsä.
– Ei ole ollut ihan hirveästi kavereita. Mutta on tärkeää, että on ollut muutama aito, hyvä kaveri. Yksinäisyys on aiheuttanut epävarmuutta ja ajatuksia siitä, etten ole tarpeeksi hyvä, Putto kertoo.
Nuutti Toikalla, 19, oli yläasteella iso kaveriporukka, mutta silti hän on tuntenut olonsa yksinäiseksi.
– He olivat paljon läheisempiä ja pelasivat yhdessä. Olisi tärkeää, ettei ketään jätetä yksin, vaan löytyisi porukka, missä voi olla yhdessä, Toikka sanoo.
Myös Lumi-Matilda Gazzotti Molina, 16, on kokenut nuorempana yksinäisyyttä.
– Se on tuntunut pahalta, kun ei ole kuulunut johonkin ryhmään tai on erilainen kuin muut.
– Moni ajattelee, että pitää yksin pärjätä ja käydä asiat läpi yksin, Venla Nuutinen, 16, kuvailee nyky-yhteiskuntaa.
Lilja Nyholmin, 16, mukaan yksilökeskeisyyttä korostetaan jopa liikaa.
– Toki on oikein, että kaikki saavat olla omanlaisiaan, mutta välillä siihen kannustetaan ehkä hiukan liikaa, että pitää olla omanlainen ja erilainen kuin muut, Nyholm pohtii.
Yhteisten asioiden hoitaminen vaikeutuu
Keltikangas-Järvisen mukaan äärimmäisen yksilöllisyyden myötä emme välttämättä kykene enää jakamaan niitä ajatuksia, joiden mukaan kaikilla on samat ihmisoikeudet ja kaikki ovat yhtä arvokkaita.
Tämä voi johtaa monenlaiseen polarisaatioon ja yhteisten asioiden hoitaminen vaikeutuu.
Myös nuoret tunnistavat tämän.
– Ei osaa ehkä puhua toiselle ihmiselle tai kommunikoida samalla tavalla, Matilda Karlsson, 16, sanoo.
Gazzotti Molinan mielestä ihmiset eristyvät nykyään paljon muista ihmisistä.
– Pitäisi ihan vain uskaltaa mennä puhumaan ihmisille, Gazzotti Molina sanoo.
– Ennemmin ehkä porukan pitäisi mennä pyytämään yksittäisiä mukaan, kun se voi olla helpompaa, Nyholm jatkaa.
Taloustilanne vaikuttaa yksilökeskeisyyteen
Ihminen on hyvin sopeutuvainen, ja se on Keltikangas-Järvisen mukaan meidän vahvuutemme. Kulttuurit osoittavat, miten eri tavalla ihminen pystyy elämään.
– Vahvuuden lisäksi tämä tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että ihminen alkaa hyvin nopeasti elää sen mukaan, mitä hänelle kerrotaan. Näin kaikille muodostuu ihmiskuva.
– Ihmiselle voidaan antaa peruskäsitys siitä, että hänen tärkein tehtävänsä on pitää muista huolta, olla empaattinen ja katsoa, että kaikilla on hyvä olla, ja hän on onnellinen. Tai voimme kertoa hänelle, että tärkein tehtäväsi on miettiä omaa hyvinvointiasi ja pitää huolta siitä, etteivät muut kuormita sinua tai tule reviirillesi. Hän toimii näin ja on tyytyväinen, Keltinkangas-Järvinen sanoo.
Ihmiskuvaan vaikuttaa oleellisesti taloustilanne, ja se, minkälaista ihmistä mikäkin taloustilanne on kulloinkin tarvinnut.
Voimakas yksilökeskeisyyden nousu sijoitetaan jälkiteolliseen aikaan, eli aikaan 1970-luvun alun jälkeen.
Aiemmin yksilöä arvioitiin koko ajan yhteisön jäsenenä: millä tavalla kuuluu yhteisöön ja miten auttaa yhteisöä. Jälkiteollisen ajan myötä ei enää tarvittu niinkään yhteisöjen toimintaa, vaan yhteisöstä erottuvia yksilöitä.
– Talouselämän muutoksen myötä alettiin tarvita niitä, jotka pomppaavat yksilöinä esiin. Näin ihmiskuva muuttui: piti olla uniikki, äänekäs, ekstrovertti ja ottaa tilaa, Keltikangas-Järvinen sanoo.
Yksilökeskeisyys tuli joka paikkaan: varhaiskasvatukseen, kouluun ja työelämään.
– Aiemmin keskityttiin siihen, mitä ihminen tekee, mutta nyt keskitytään siihen, mitä hän tuntee, ja minkälainen hänen persoonansa on, Keltikangas-Järvinen selventää.
– Olemme tässä kehityksessä nyt niin pitkällä, että sen sijaan, että kysymme, mitä talouselämä tarvitsee, niin voisimme kysyä, mitä ihmisen psyyke tarvitsee, hän jatkaa.
Yksilöllisyys ei ole koskaan ollut näin globaalia
Äärimmäinen yksilöllisyys, josta voi Keltikangas-Järvisen mukaan puhua osaltaan jo itsekkyytenä, ei suinkaan ole tämän ajan keksintö. Tällaisia ajanjaksoja on ollut historiassamme jo monta kertaa esimerkiksi 1500- ja 1700-luvuilla.
– Ennenkin on tultu johonkin pisteeseen ja huomattu, ettei tämä olekaan hyvä, ja heiluri lähtee toiseen suuntaan. Näin on aina toimittu.
Uutta nykyajan yksilöllisyydessä on se, ettei se ole koskaan saavuttanut näin globaalia vaikutusta. Aiemmin yksilöllisyyden aikakausi on jäänyt vaikutuksiltaan enemmän tiettyyn kulttuuriin.
Globaalin yhteiskunnan ja tehokkaan tiedonvälityksen myötä äärimmäinen yksilöllisyys on levinnyt hyvin laajalle. Samoja ongelmia ja nuorten mielenterveyden haasteita on joka paikassa.
Tekniikan kehitys ja tekniikka itsessään ei ole negatiivista, mutta Keltikangas-Järvinen painottaa, että nämä kyllä lisäävät yhteiskunnan yksilökeskeisyyttä.
– Joudumme kysymään, että olisiko esimerkiksi älypuhelimien ja sosiaalisen median vaikutus ollut niin vahva, jos meillä ei olisi ollut siihen valmiutta ihmiskuvan kannalta. Jos maailmankuvamme olisi somen tullessa ollut yhteisöllisempi, niin olisivatko somen psyykkiset vaikutukset olleet näin voimakkaita, hän pohtii.
"Vahvoissa yhteisöissä kasvaa vahvoja yksilöitä"
Keltikangas-Järvinen on kuitenkin yhteiskunnan suhteen hyvin optimistinen, koska kehityksessä on nähty ääripäitä ja kulttuurin romahtamisia ennenkin.
– Ihminen on itse rakentanut tämän, eikä se ole tipahtanut mistään. Näin ollen ihminen pystyy sen myös muuttamaan, hän toteaa.
– Muutos tapahtuu sen kautta, että havahdumme siihen, ettemme voi hyvin. Tämä ei tietenkään ole niin yksinkertaista, vaikka muutoksen periaate pohjimmiltaan on.
Keltikangas-Järvinen näkee jo paljon merkkejä muutoksesta. Ylipäätään jo se, että erosta yksilöllisyyden ja itsekkyyden välillä keskustellaan aiempaa enemmän, on osa havahtumista ja kulttuurin muutosta.
– Korostan, että ihminen voi olla äärimmäisen yksilöllinen olematta itsekäs. Vahvoissa yhteisöissä kasvaa vahvoja yksilöitä. Äärimmäisen yksilöllisessä maailmassa taas kasvaa muista ihmisistä riippuvaisia ja ahdistuneita ihmisiä, hän kiteyttää.
Nuoret ovat hänen mukaansa jo havahtuneet yhteisöllisyyden merkitykseen: kaverit ovat heille ensisijaisen tärkeitä.
– Nuorissa on tulevaisuus. Me olemme vieneet nuorilta toivon tulevaisuudesta, jos heillä ei sitä ole. Elämme vaikeaa aikaa, mutta se ei ole ennenkuulumatonta. Nuorille pitäisi kaikin tavoin antaa tulevaisuudentoivoa. Jos se menee, niin yhteiskunta romahtaa, Keltikangas-Järvinen painottaa.
16-vuotias Matilda Karlsson kokee, että ystävistä saa tukea, ja näin asioiden kanssa ei jää yksin.
– Seura on todella tärkeää ihmiselle. En pystyisi itse voimaan hyvin, jos minulla ei olisi kavereita, Karlsson korostaa.
Noomi Metsähovin, 16, mielestä kavereilta saa erilaista tukea kuin vanhemmilta.
– Heille pystyy puhumaan avoimemmin, mitä oikeasti tuntee, hän tiivistää.
– On tärkeää, että on avoin uusille ihmisille eikä pysy vain samojen kavereiden kanssa, Matilda Kärkkäinen, 16, jatkaa.
Yksilöllisessä ajassa syitä esimerkiksi kouluelämän ongelmiin etsitään yksilöstä, mikä on Keltikangas-Järvisen mukaan virhe.
– Muutoksen taakka ei voi olla yksilön harteilla, vaan lähtisin ensimmäisenä liikkeelle organisaatioista, kuten päiväkodista ja koulusta ja tietysti myös kodista.
– Ohjaavatko nämä lasta muita huomioivaan käytökseen vai lisäävätkö ne negatiivista yksilöllisyyttä? Tällä hetkellä vastaisin, että lisäävät negatiivista yksilöllisyyttä, Keltikangas-Järvinen kiteyttää.
