Colorado Avalanchen suomalaisvahti Justus Annunen, 24, torjui kauden kolmannessa aloittamassaan ottelussa kolmannen voiton, kun lumivyöry pyyhkäisi Utahin yli maalein 5–1.
Annunen torjui Utahia vastaan kaikkiaan 24 laukausta, kun Colorado otti neljännen peräkkäisen voittonsa.
Colorado lähti kauteen venäläisvahti Aleksandar Georgijevin johdolla, mutta hävisi tämän aloittamat neljä ensimmäistä ottelua. Sittemmin tolppien välissä on nähty Annunen.
Utahia vastaan Annusen lisäksi onnistuivat kaksi syöttöpistettä antanut Mikko Rantanen ja Coloradon viidennen maalin iskenyt Joel Kiviranta. Rantanen on tehnyt nyt kahdeksassa ottelussa neljä maalia ja antanut yhdeksän syöttöä.
0:43
Utahin Matias Maccelli merkkautti syöttöpisteen joukkueen ainoaan maaliin.
Anton Lundell taas vireessä
Toisaalla yön kierroksella Florida voitti New York Rangersin 3–1. Avausmaalin iskeneelle Anton Lundelille maali oli jo kauden viides. Osuman syötti Eetu Luostarinen kun taas Niko Mikkola osallistui Floridan kolmannen maalin alustamiseen.
Dallasin Roope Hintz teki joukkueensa viimeisen maalin, kun tämän joukkue voitti Bostonin 5–2. Miro Heiskanen syötti Dallasin toisen maalin ja kirjasi näin kauden ensimmäisen pisteensä.