Jutilan ja Satu-vaimon liitto kukoistaa: Olemme kuin vastarakastuneita!

Jutila
Timo ja Satu Jutila hehkuvat avio-onnea.MTV
Julkaistu 19.01.2016 14:35
Toimittajan kuva

Sarianne Tähtivaara

sarianne.tahtivaara@mtv.fi

Satu-rakkaansa kaksi vuotta sitten alttarille taluttanut ex-jääkiekkoilija on edelleen kultansa pauloissa.

Kaksinkertainen jääkiekon maailmanmestari Timo Jutila jakaa muistojaan Mertaranta ja legendat -ohjelmassa, joka alkaa TV5:llä 10. helmikuuta.

Neljäkymmentä kiloa laihtunut Jutila muisteli lehdistötilaisuudessa kuvausviikkoa ”fantastisten legendojen” kanssa mahtavaksi.

– Kuvauspäivät olivat pitkiä aamusta iltaan. Se oli hienoa, että jokainen päivä oli erilainen. Mielenkiintoista oli kuunnella muiden tarinoita, sillä olin ainut joukkueurheilija ryhmässä, Jutila kertoo.

Antero Mertarannan isännöimässä ohjelmassa uramuistojaan jakavat Jari Isometsä, Jani SievinenToni NieminenHanna-Mari SeppäläTimo JutilaMarja-Liisa KirvesniemiTommi Evilä ja Minna Kauppi.

– Herranjestas, mikä tiimi meillä oli! Jutila kehuu.

Ohjelman alkua innolla odottava Jutila kertoo, että elämässä puhaltavat suotuisat tuulet niin työn kuin yksityiselämän parissa.

jutila

Timo Jutila ohjelmapressissä 19. tammikuuta.

– Elämä hymyilee isolla auringolla. Todella hyvää kuuluu, Juti kertoi lehdistötilaisuudessa.

Timo ja Satu Jutila vihittiin joulukuussa 2014. Pariskunta pyörittää yhteistä yritystään ja kuntoilevat yhdessä vapaa-aikanaan.

– Kyllä voi sanoa, että olemme edelleen kuin vastarakastuneita, mies hymyilee.

Tuoreimmat aiheesta

Timo Jutila