Juuri nyt: Keskustaministeri nousee Suomen Pankin johtokuntaan

Suomen pankki
Toinen Suomen Pankin johtokunnan paikoista vapautuu ensi tammikuun lopussa ja toinen ensi vuoden lopussa.Lehtikuva
Julkaistu 14.10.2016 10:00
Toimittajan kuva

Jussi Kärki

jussi.karki@mtv.fi

@JussiKarki

Suomen Pankin johtokuntaan nousevat elinkeinoministeri Olli Rehn ja Finanssivalvonnan apulaisjohtaja Marja Nykänen. Eduskunnan pankkivaltuusto päätti valinnoista hetki sitten kokouksessaan.

Keskustalainen Rehn toimi kymmenen vuoden ajan Euroopan unionin komissaarina. Vuosina 2010-2014 hän oli talouskomissaarina keskeisellä paikalla ratkomassa eurokriisiä.

Rehn on väitellyt filosofian tohtoriksi Oxfordin yliopistossa vuonna 1996 pääaineenaan poliittinen taloustiede.

Marja Nykänen on toiminut kaksi vuotta Finanssivalvonnan apulaisjohtajana. Sitä ennen hän on tehnyt yli 20 vuoden pankkiuran Nordeassa ja sen edeltäjäpankeissa.

Koulutukseltaan Marja Nykänen on varatuomari. Molemmat ovat syntyneet vuonna 1962.

Toinen Suomen Pankin johtokunnan paikoista vapautuu ensi tammikuun lopussa ja toinen ensi vuoden lopussa. Pentti Hakkaraisen ja Seppo Honkapohjan kaudet päättyvät tuolloin.

Olli Rehn 1

Rehnin valinta aiheuttaa ministerivaihdoksen Sipilän hallituksessa. 

Pääjohtaja Erkki Liikanen jatkaa vuoden 2018 kesään asti, jolloin seitsemän vuoden kausi päättyy. Hänelle haetaan seuraaja tuonnempana.

Suomen Pankin johtokunnan jäsenen paikkaa haki 19 henkilöä.

Rehnin valinta Suomen Pankkiin johtaa ministerivaihdokseen Sipilän hallituksessa. Vahvoina ministeriehdokkaina on mainittu Mauri Pekkarinen, Mika Lintilä sekä Katri Kulmuni. Myös laajempi keskustan ministerikierrätys on mahdollista.

Tuoreimmat aiheesta

Talous