Massiivinen asteroidi ohitti Maan – Nasa: "Ei vaaraa"

Lähimmillään 2012 DA14-niminen asteroidi käy vain 27 700 kilometrin päässä Maan pinnasta 15.2.2013.
Taiteilijan näkemys Maata ohittavasta asteroidista.
Julkaistu 15.02.2020 11:10(Päivitetty 15.02.2020 13:19)
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Massiivinen asteroidi on ohittanut maapallon kello 13.05 Suomen aikaa.

Uutiskanava CNN kertoo, että jopa pilvenpiirtäjän kokoluokan järkäle ohitti maapallon lähes kuuden miljoonan kilometrin etäisyydellä. Kyseessä on 15 kertainen Maa-Kuu välinen etäisyys. Nasa tiedotti jo etukäteen, että ohituksesta ei aiheudu vaaraa. 

0:20img

Video: Vuosi sitten uutisoitiin maata lähestyneestä Apophis-asteroidista.

2002 PZ39 -asteroidi havaittiin ensimmäisen kerran elokuussa vuonna 2002 ja sen kiertorata on hyvin tutkijoiden tiedossa.

Maapallon ohi on viuhahtamassa parin lähipäivän aikana muitakin pienempiä asteroideja. Näistä asteroideista lähin käy 2,3 miljoonan kilometrin etäisyydellä maapallosta.

Tuoreimmat aiheesta

Avaruus