Sodanaikaisia räjähteitä löytyi talosta Pelkosenniemellä – poliisin mukaan asiassa syytä epäillä rikosta

Hämeen poliisi valmistautuu operaatioon 2
Kuvituskuva
Julkaistu 15.06.2021 15:29(Päivitetty 15.06.2021 17:28)

MTV UUTISET – STT

Poliisi sai tiistaina aamupäivällä ilmoituksen sodanaikaisista räjähteistä Pelkosenniemellä Lapissa.

Räjähteet olivat omakotitalossa, joka sijaitsee Pelkosenniemen taajamassa. Poliisi eristi talon pihapiirin ja odotti alkuillasta paikalle raivaajia Sodankylän jääkäriprikaatista. Sen jälkeen oli tarkoitus päättää, onko tarvetta eristää aluetta laajemmin.

Tutkinnanjohtaja Kirsi Huhtamäki Lapin poliisista kertoi, että alustavien selvittelyjen perusteella asiassa on syytä epäillä räjähderikosta. Huhtamäen mukaan räjähteisiin saattaa liittyä myös räjähdysvaara.

– Ei ehkä välitöntä räjähdysvaaraa, mutta kuitenkin suhtaudutaan sillä tavalla, että vaara on, kertoi Huhtamäki.

Räjähteistä ilmoitti poliisille rakennuksen omistaja. Poliisi jatkaa asian tutkintaa.

Juttua päivitetty kauttaaltaan tuoreilla tiedoilla 15.6.2021 klo 17.27.

Tuoreimmat aiheesta

Räjähteet