Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps.) mukaan tietoja sairaaloiden yöpäivystysten kohtalosta saadaan "toivottavasti vielä tällä viikolla".
– Meillä on sairaalaverkon käsittely vielä hieman kesken. Ei puutu enää paljon, mutta emme ole ihan vielä päässeet maaliin, Kaisa Juuso sanoi toimittajille eduskunnassa.
– Tiedotamme kyllä heti, kun olemme yksimielisiä asiasta ja voimme esitellä sen.
IS: Hallitus ei lakkauta Kouvolan päivystystä
Juuso ei halunnut kommentoida esimerkiksi julkisuudessa esillä ollutta Kouvolan Ratamokeskuksen sairaalan ympärivuorokautisen päivystyksen kohtaloa, vaan vetosi asioiden keskeneräisyyteen.
Ilta-Sanomat kertoi aiemmin tällä viikolla, että hallitus ei sittenkään aio lakkauttaa Kouvolan päivystystä. Lehden mukaan Ratamokeskuksen nykyisen päivystyksen toimintamalliin on kuitenkin tulossa muutoksia.
Kevään kehysriihessä Kouvolan päivystys oli lakkautettavien yöpäivystysten listalla, mutta toukokuussa perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoi Kouvolassa, että lakkauttamispäätös voidaan vielä perua, jos se ei tuo säästöjä.
– Pientä hiomista tässä on ollut, mutta eiköhän me yksimielisyyteen päästä, Juuso sanoi eduskunnassa.
– Avaan asioita sitten, kun kaikki on virallisesti päätetty, hän jatkoi.
Myös Ikonen vaikeni
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) ei hänkään halunnut kommentoida yöpäivystysten kohtaloa torstaina, vaan kehotti kääntymään vastuuministeri Juuson puoleen.
Ikosen mukaan asiaa käsittelevä ministeriryhmä kokoontuu perjantaina aamupäivällä ja jatkaa asian käsittelyä. Hänen mukaansa asian käsittely on loppusuorallaan.
– Kyllä se iso kuva on jo hahmollaan, siellä on enemmän sellaisia pieniä yksityiskohtia, joiden kanssa tällä hetkellä työskennellään, Ikonen sanoi STT:lle eduskunnassa.
Myöskään Ikonen ei kommentoinut Kouvolan päivystyksen kohtaloa.
– Vastuuministeri kertoo lopullisen tuloksen sitten, kun ministeriryhmä saa työnsä valmiiksi, Ikonen sanoi.