Juutalaisia vainonneelle ikämiehelle kuolemantuomio USA:ssa – surmasi perhettä

Julkaistu 08.09.2015 23:39

MTV UUTISET - STT - Reuters

Yhdysvalloissa tapahtuneiden juutalaiskeskusten ampumisista syytetty 74-vuotias mies pitäisi teloittaa, totesi valamiehistö tiistaina.

Valkoista ylivaltaa ihannoinut mies hyökkäsi viime vuonna Kansas Cityssä seurakuntakeskukseen ja eläkeläisten palvelutaloon.

Mies katsottiin syylliseksi kolmeen murhaan ja kolmeen murhan yritykseen. Hän ampui isoisän ja tämän pojan sekä vanhan naisen. Kukaan kolmesta kuolleesta ei ollut juutalainen.

Mies myönsi oikeudelle halunneensa tappaa niin monta juutalaista kuin mahdollista. Miehen mielestä juutalaisilla on liikaa valtaa.

Mies jäi kiinni paikallisen koulun alueella. Vielä kiinniottotilanteessakin hän huusi natsi-iskulauseita.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat