Kymmenen ihmistä ampunut valkoisen ylivallan kannattaja sai elinkautisen Yhdysvalloissa

LK Buffalo joukkoampuminen
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 15.02.2023 21:20

MTV UUTISET – STT

Kymmenen ihmistä ampunut valkoisen ylivallan kannattaja tuomittiin Yhdysvalloissa keskiviikkona elinkautiseen vankeuteen vailla mahdollisuutta päästä koskaan ehdonalaiseen.

19-vuotias mies hyökkäsi toukokuussa ostoskeskukseen Buffalossa New Yorkin osavaltiossa motiivinaan tappaa niin paljon mustia kuin mahdollista. Kymmenen kuolleen lisäksi rynnäkköaseella varustautunut ampuja haavoitti kolmea ihmistä.

Joukkoampuja kuvasi veritekojaan käyttämäänsä kypärään kiinnittämällään kameralla ja välitti tapahtumat suorana nettiin.

Ampuja pyysi oikeudessa anteeksi tekojaan ja sanoi, että hän oli ajautunut niihin luettuaan pitkään netistä rasistista ja salaliittoteorioihin liittyvää materiaalia.

Oikeudessa oli paikalla runsaasti uhrien omaisia. Yksi heistä kuvasi ampujaa "pelkurirasistiksi".

Ampujaa vastaan on nostettu useita liittovaltion tason syytteitä, joiden seurauksena hän voi vielä saada kuolemantuomion.

Lue lisää: Kymmenen kuoli ammuskelussa ruokakaupassa Buffalossa USA:ssa – 18-vuotias ampuja kuvasi suoraa lähetystä nettiin

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat