JYPin toimitusjohtaja jättää tehtävänsä lopullisesti: "Palvelee sekä yhtiön että minun etuani"

1.03634760
Kari Tyni (vas.) on toiminut JYPin varatoimisena toimitusjohtaja Aku Valleniuksen tilalla. Jari Pekkarinen / All Over Press
Julkaistu 25.02.2019 11:15

MTV URHEILU – STT

SM-liigassa pelaavan JYPin taustayhtiön toimitusjohtajana kesäkuusta 2016 lähtien toiminut Aku Vallenius jättää tehtävänsä. Vallenius on ollut sairauslomalla fyysisen sairauden takia lokakuun lopusta alkaen.

–  Yhtiö on toiminut jo tovin ilman päivittäistä panostani, joten ajankohta on sopiva ja palvelee sekä yhtiön että minun etuani. Toipumiseni on sujunut suunnitellusti ja vointini on tällä hetkellä hyvä. Päätän loppukeväällä tarkemmin suunnitelmistani, Vallenius kertoi tiedotteessa.

Valleniuksen sairausloman aikana toimitusjohtajan tehtäviä on hoitanut Kari Tyni, joka jatkaa tehtävässä kauden loppuun asti. JYP aloittaa tällä viikolla uuden toimitusjohtajan etsimisen tuleviksi kausiksi.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga