Jyrki 69 paljasti podcastissa työstävänsä parhaillaan elokuvakäsikirjoitusta.
69 Eyes -yhtyeestä tuttu Jyrki 69 puhuu Café Lanzarote -podcastissa Hollywoodista sekä siellä unelmiensa etsimisestä ja toteuttamisesta.
Hän sanoo podcastia vetävälle Lauri Saarilehdolle Hollywoodin olevan paikka, johon kaikki menevät omien unelmiensa kanssa.
– Koko maailman kaikki. Yleistän kovasti, mutta en paljon. Sanotaan et läntisen maailman ihmiset, joilla on unelmia, oli ne mitä tahansa, menevät sinne Hollywoodiin. Näet niitä ihmisiä siellä. Ne voi olla töissä kahvilassa – sehän on vain väliaikaista, koska heillä on tulossa joku case. Ja sinne pakkautuu kaikki maailman intensiivisimmät unelmoijat, eri tasoiset, se on kiehtovaa. Ja sitten kun olet siellä myös itse sen oman unelmasi kanssa, hän miettii podcastissa.
Lue myös: 69 Eyes täyttää 30 vuotta – yhtye ennustaa: "Rock'n'rollin paluuhan on ihan itsestään selvä"
Hän puhuu haastattelussa myös inspiraation löytämisestä
– Varsinkin näinä aikoina helppo puhua sitä, että sulla on se joku, vaikka joku puu, joka inspiroi sua kävelyllä. Mutta sitten on muunlaisiakin asioita – nyt puhun ihan suoraan tämmöstä meikäläisen bullshit-läppää, eli suurkaupungin syke ja sitten jonkun luovan toiminnan keskus, jossa sä pääset aistiin sitä ja hetkeksi olemaan siellä niinku kovassa iskussa.
– Mutta tärkeetä on päästä myös tänne Suomeen pois kaikesta tosta, koska se on niin julma maailma. Se on niin julma maailma, ja et moni ei sieltä selviäkään. Sekin on kanssa kiehtova katsoa sitä, kun tähän unelmakaupunkiin tulee ihmisiä unelmiensa kanssa, ja ei niistä juurikaan kukaan sitten selviydy eteenpäin. Se on tylyä, mutta se kiinnostaa mua tosi paljon.
Hän kertoo juuri kirjoittavansa aiheesta elokuvakäsikirjoitusta.
– Mun yksi seuraavia projekteja on leffakäsis. Toteutuuko se nyt – mä sanoin sen jo? En tiedä, ei sillä ole mitään merkitystä. Tuskinpa mulle kukaan siitä suuttuu, jos se ei toteutuisikaan, mutta katsotaan. Sitä on pyydetty multa. Mutta se kiehtoo mua – toi aihe just, että sitten kun se mahdollisuus on harvalla, hän paljastaa.
Kuuntele koko haastattelu Café Lanzarote -podcastista.