Räppäri Stepa on omistanut elämänsä hyvän tekemiselle – vuosien takainen käänne päätti synkkien ajatusten kierteen ja mullisti kaiken

Räppäri Stepa, oikealta nimeltään Joni Stenberg, julkaisi keväällä tuoreimman levynsä nimeltään Gettotekniikka. Levyn biisilistan aiheet ovat laidasta laitaan: toisaalta räpätään bileistä ja saunasta, kuin myös Lapista ja sijaisena olemisesta koulussa. Kuten myös valaista ja haista.

Pääasiassa Gettotekniikan aiheet ovat hyvin kevyitä ja kertovat ennen kaikkea hauskanpidosta. Se oli 37-vuotiaalle Stepalle tietoinen valinta. 

– Tällä kertaa halusin sen olevan vaan hauskaa ja sellaista, ettei ihmisen tarvitsisi ajatella ollenkaan yhteiskunnallista asiaa, kun hän kuuntelee sitä. Se oli tavoitteeni. 

– Se oli nautinnollista tavallaan tehdä nimenomaan jotenkin sellaista päätöntä musaa, koska sitä tarvitsee aika paljon päätä ja kaikenlaisia ajatuksia selvitä tässä maailmassa. Se oli mahtava pakokeino, tehdä jotain ihan täysin muuta, mitä normaalielämä vaatii. 

Stepaa alleviivaa suomiräpin piireissä erittäin vahvasti optimismi ja positiivisuus. Kepeämielinen Gettotekniikka on levynä Stepan tuotannossa poikkeus siksi, että artisti tunnetaan ennen kaikkea mielen hyvin- ja pahoinvointia koskevista, oivaltavista sekä syvistä lyriikoistaan. 

Kuitenkin Stepasta itsestään tuntui hyvin oudolta, kun häntä aikoinaan alettiin kutsua positiiviseksi räppäriksi. Hänhän kertoi kappaleissaan kivusta, eikä ilosta.

– Minulla on sellainen levy kuin Henget, ja ne riimit mitä siinä on, mielestäni ne olivat minun kipujani, joita tunsin sisälläni, sellaista toivottomuutta. Mutta se on ihan kiva, jos siitä sitten tuli sellainen positiivinen viba, että saa tehtyä tuollaisista ikävistä jutuista jotain kaunista. Se oli siistiä. 

Lue myös: Täysin itsenäinen Atomirotta on suomalaisen musiikin poikkeuksellinen outolintu – ja on yksi asia, jota heidän takahuoneestaan ei löydy

Henget-levyn teon ja julkaisun aikaan Stepa koki elämässään paljon. Hänen tärkeä ystävänsä räppäri Edorf menehtyi vuonna 2015 sairastettuaan syöpää. Edorf oli kuollessaan 29-vuotias.

Siihen aikaan Stepa vajosi syvempiin vesiin ja mietti paljon sitä, mitä järkeä elämässä on, jos se kuitenkin päättyy. 

Kaiken mullisti Stepan elämässä vuosia sitten se, kun hänestä tuli näkövammaisen pojan avustaja nykyisessä kotikaupungissaan Oulussa. 

– Joka kerta, kun menin avustettavani luokse, poljin pyörällä 7 kilometriä ajatellen, että joku tuolla tarvitsee minua siihen, että hän pystyy toimimaan. Se toi minulle hirveän lisäboostin jotenkin tähän elämään. Se on muuttanut kaiken minun elämässäni ja jutuissani. 

Noista ajoista Stepa muistaa erityisen hyvin myös erään äidin ja pojan, jotka hän kohtasi viikoittain avustettavansa kanssa liikuntakerhossa. Tämä kaksikko teki häneen lähtemättömän vaikutuksen.

– Sillä pojalla ei liikkunut kuin vähän ranne ja niska, ja siitä huolimatta se äiti oli siellä liikuntakerhossa joka tiistai sen pojan kanssa, joka hädin tuskin pystyi liikkumaan. 

– Kun minä näin sen, se äiti jotenkin inspiroi minua aivan mielettömästi. Silloin tajusin, että tässä maailmassa minun huoleni, mistä minä huolehdin, ovat oikeasti arkipäivän ongelmia. Kun näin sen äidin joka tiistai siellä sen pojan kanssa, se muutti täysin minun käsitykseni elämästä. Minulla on kädet ja jalat, jotka toimivat, minä saan tehdä mielettömiä juttuja, ja koitan joka päivä muistaa sen, kuinka onnekas sitä onkaan. 

Stepan elämään vakiintui ajatus, joka ajaa häntä voimakkaimmin yhä tänä päivänä: muita auttamalla voit auttaa itseäsi. Hän pitää suuressa arvossa sitä, että saa yhä tänä päivänä olla saman näkövammaisen pojan elämässä ja auttaa tätä. 

– Se on vaan aivan supersiistiä. Olen vain niin mielissäni siitä, että pystyn vielä tekemään jotain hyvää toiselle. 

Auttaminen on kulkenut myös toiseen suuntaan: kyseinen poika on opettanut Stepan puolestaan laulamaan. 

– Ollaan tehty musaa yhdessä. Minulla on muutama iskelmällinen laululevy, niin olen kysynyt häneltä, että hei, minulla on tällainen tämä rytmi, mutta minusta tuntuu, ettei tämä mene melodisesti ihan oikein, että voitko auttaa siinä, mihin nuottiin minun pitää osua. Ja siinä hän on auttanut. 

"Tekemättömyys on varmin tie masentua"

Halu auttaa ja tehdä hyvää näkyy myös toisella polulla, jonka Stepa on elämässään valinnut. Hän on kouluttautunut nuoriso-ohjaajaksi sekä luokanopettajaksi. Nuorten kanssa työskenteleminen on Stepalle tärkeä intohimo, jonka pariin hän on harkinnut täyspäiväisempääkin paluuta. 

–  Jonkin verran olen tehnyt sijaisuuksia, mutta nyt 2-3 vuotta olen tehnyt vain musiikkia. Olen nyt pari kertaa ollut yhdellä lukiolla ja yläasteella keikalla ja en tiedä, minulla on kyllä vähän ikävä nuorisotyötä. Nuorten silmissä on sellainen palo ja intohimo, jota haluaisi auttaa leimahtamaan täyteen roihuun. Ehkä palaan hetkeksi nuorisotyöhön ja jätän räppihommat hetkeksi sivummalle. Mutta katsotaan nyt, räppikin on kivaa, artisti naurahtaa. 

Stepa on ollut töissä muun muassa lastensuojelussa, jossa on nähnyt vierestä ja hyvin läheltä myös nuorten vakavaa pahoinvointia ja karuja elämäntilanteita. Siellä hän on myös tajunnut, ettei yksinkertaisia ratkaisuja ole olemassa, mutta tärkeintä olisi se, että nuorten kanssa työskentelee sellaisia ammattilaisia, jotka jaksavat ja näkevät jokaisessa nuoressa toivoa ja jotain hyvää. Ja aikuisia, jotka patistavat nuoria toteuttamaan itseään jollain mieluisalla tavalla. 

– Se, mitä tiedän omista pahan olon kokemuksista tai masentuneisuudesta, on se, että tekemättömyys on varmin tie masentua. Toivon, että jos nuorella on paha olla, niin voisi hankkia jonkun harrastuksen tai tekee jotain, ihan mitä vaan, kunhan ei vain jää kotiin. Se on ainakin luultavasti askel johonkin suuntaan. 

Lastensuojelutyössä myös oma henkinen kantti oli toisinaan koetuksella. Iltaisin kotiin päästyään hän vatvoi mielessään kohtaamiaan nuoria ja suri heidän puolestaan. 

– Ensimmäiset vuodet olivat kyllä sitä, että itki iltaisin, kun töistä tuli kotiin. Itki niiden nuorten kohtaloita. 

Lue myös: Ege Zulu kuului nuorena kaveriporukkaan, jossa paha olo purkautui kaduille – nämä asiat auttoivat kääntämään elämän suunnan

Samaa aikaan myös työ lastensuojelun parissa on inspiroinut Stepaa vahvasti. Siellä näkee myös onnistumisia, vaikeiden ongelmien ylittämisiä ja siitä syntyvää aitoa, syvää iloa ja onnea. 

Onkin luontevaa, että Stepa on pitänyt lasten- sekä koulukodeissa nuorille räppikerhoja, joissa nuoret ovat saaneet erilaisen väylän ja tavan käsitellä oman elämänsä kipukohtia. 

– Moni tulee räppäämään niistä ongelmista ja sitten räpätään niistä ongelmista, mikä on ihan cool, mutta sitten se on myös coolia tehdä sitä niinkin, että okei, meillä on näitä ongelmia, mutta nyt me puhutaankin jostain muusta. Nyt me voidaan tämän räpin avulla nousta meidän ongelmien yläpuolelle ja yksikään kiusaaja, yhdenkään ihmisen puheet eivät vaikuta meihin. Tässä me ollaan, tehdään räppiä tai musaa ja sekin on myös hyvä tapa päästä ongelmista pois, ettei koko ajan mieti omia ongelmia. 

Rap-musiikki voi olla joillekin myös poispääsy tieltä, joka voisi johtaa tavalla tai toisella rappiolliseen elämäntapaan. Niin kävi aikoinaan Stepalle itselleenkin. 

– Minulla oli sellainen kaveri aikoinaan, kuin Tiskijukka-Pekka. Me käytiin keikoilla ja siellä bäkkäreillä oli todella paljon erittäin kovia huumeidenkäyttäjiä. Ja Jukkis sanoi aina, että hei, ei me mennä tuohon, vaan mennään me tekemään räppiä. Se jotenkin veti minut aina pois. 

– Toivottavasti muillakin on jotain sellaisia tyyppejä, jotka ehdottavat, että voidaan me tehdä jotain muutakin, kuin tuhota itseämme täällä. 

Juurten merkitys on tärkeä

Positiivisuutensa lisäksi Stepaan liittyy toinenkin vahvasti leimaava piirre: lappilaisuus. Vahvasti sodankyläläisiä juuriaan esillä pitävän artistin silmissä syttyy palo, kun hän puhuu synnyinseuduistaan. 

– Olen aina miettinyt, etten olisi voinut parempaa paikkaa saada omalle lapsuudelle, kuin Sodankylä. Se oli semmoinen lintukoto, minusta tuntuu, ettei meillä ollut aina edes ovi lukossa. Ei ihmiset siellä kuole huumeiden yliannostukseen, se on oikeasti turvallinen ja rauhallinen paikka. 

Tällä hetkellä Sodankylän kohtalo kuitenkin mietityttää. Siellä, kuten muuallakin Lapissa ja muissa Suomen maakunnissa, palveluja ollaan supistamassa, mikä vaikuttaa merkittävästi asukkaiden mahdollisuuksiin viettää halutessaan elämänsä syntymästä kuolemaan omalla kotipaikkakunnallaan. 

– Sodankylästä ollaan tällä hetkellä sulkemassa yhtä vanhusten palvelutaloa ja vasta Kemistä suljettiin synnytysosasto. Sitten aina ihmettelen, että miksi Lappi? Kuinka kivan paikan minäkin sain viettää nuoruuden ja kuinka siellä voi elää rauhallista, kiireetöntä elämää, niin miksi me haluamme ajaa näitä alas, koska nämähän ovat huippupaikkoja. 

– Toivottavasti nyt se vanhushoitopaikka ei mene alta, koska jonain päivänä minä tarvitsen sitä, minun pitää mennä sinne itse asumaan. Toivottavasti näitä meidän maakuntia ei ajeta ihan täysin alas, Stepa alleviivaa.  

Juurilla saattaa olla yhteys myös siihen, millainen ihminen Stepasta on tullut. Ihminen, joka haluaa ennen kaikkea tehdä hyvää, auttaa muita, olla kiltti mies. 

Musiikissaan Stepalle on tärkeintä se, että tavalla tai toisella hän pystyisi nostamaan sillä ihmisiä ylös. Välillä hän on myös ajautunut pohtimaan sitä, miten hänen tyylinsä sopii räppiskeneen, jossa avoimesti herkkä kipuilu tuli yleisemmin osaksi lyriikoita vasta joitakin vuosia sitten. 

– Kyllä sitä välissä miettii, että onko sitä nyt katu-uskottava. Sitten sitä saattaa tehdä biisejä, joissa tekee vähän kovempaa lyriikkaa ja katu-uskottavampaa räppiä, mutta sitten siinä päätyy aina samaan tilanteeseen, että no, jos se katu ei hyväksy minua tämmöisenä kuin minä olen, niin ei se ole kummoinen katu sitten sekään. Minä olen tällainen ja tällaisia juttuja teen. Kuunnelkaa jos haluatte, jos ette niin sekin on ihan okei. 

Lue myös: Karri Koira on onnistunut salaamaan yhden asian täysin julkisuudelta

Repertuaarissaan Stepalla on kaksi kappaletta, joista hän kertoo kokevansa henkilökohtaisesti erityistä ylpeyttä. Toinen on vuonna 2021 julkaistu Muhammad Ali, jonka Stepa kynäili omasta nyrkkeilijäidolistaan. 

– Hän oli minulle tosi suuri esikuva, ja se jotenkin oli niin hienoa tehdä esikuvasta biisi. Siinä on myös biisin rakenne erityisesti on hieno. 

Toinen hänelle itselleen tärkeä kappale on 2017 julkaistu Kaunista ja hyvää, jonka tekeminen ja maailmaan tuominen oli Stepalle aikoinaan kova paikka. 

– Se oli silloin, että vitsi, jotain noin siistiä ja kaunista tuli minun sisältä. En ollut uskoa, ja se vaati rohkeutta. Se oli niitä aikoja, kun minua alettiin kutsua positiiviseksi räppäriksi ja muistan, kun tein sen ja ajattelin, että nyt sinun pitää olla vain rohkea äijä ja tehdä näistä hyvistä asioista sitä musiikkia. 

– Sen muistan, kuinka se oli jännittävää, että okei, nyt tämä biisi on täysin erilainen, mitä olen ikinä tehnyt. 

Oma itsensä on oltava, koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Siihen lopputulokseen Stepa on päätynyt. Näin ollen hän haluaa olla vastaisuudessakin ennen kaikkea joukkuepelaaja, jonka panoksesta hyötyvät mahdollisimman monet. 

– Toivottavasti tämä musiikki on tuonut jotain hyvää ihmisten elämään. Elämä on hauras ja arvokas juttu, joka loppuu joku päivä. Sitten on liian myöhäistä olla hyvä jätkä. 

Alla olevalla videolla: räppärit Stepa ja Eevil Stöö yhdistivät voimansa – tapasimme kaksikon, joista toinen ei koskaan paljasta kasvojaan, ääntään tai anna haastatteluja.

Lue myös: Henkilöllisyytensä kätkevä Eevil Stöö ja positiivisuudestaan tunnettu Stepa ovat suomiräpin erikoiskaksikko – kertovat, miksi haluavat tehdä töitä juuri toistensa kanssa