Jyväskylässä epäillään: Vanhuksia kohdeltu epäasiallisesti hoitokodissa

8216680
Lehtikuva
Julkaistu 12.11.2015 15:33(Päivitetty 12.11.2015 20:05)

MTV UUTISET - stt

Jyväskylän kaupunki on tehnyt tutkintapyynnön kolmesta työntekijästään, joita epäillään vanhusten epäasiallisesta kohtelusta.

Epäily nousi esille Väinönkadun ympärivuorokautisen tehostetun palveluasumisen yksikössä, jossa asukkaina on lähinnä monisairaita ikäihmisiä.

Kolmikko on toistaiseksi siirretty pois työtehtävistään. Tapaus tuli ilmi muun henkilökunnan raportoitua epäilyistään. 

Palvelujohtaja Risto Kortelainen kertoo, ettei mahdollisen epäasiallisen toiminnan laajuudesta ole vielä tarkkaa tietoa.

– Emme ryhdy itse arvelemaan, vaan antaa tutkinnan osoittaa, mihin tämä johtaa, Kortelainen sanoo.

Epäillyt ovat koulutettuja ja vakituisia työntekijöitä. Heitä ei ole ehditty vielä kaikin tavoin kuulla, Kortelainen kertoo.

Vanhusten omaisille on kerrottu tapauksesta. Kaupunki aikoo myös järjestää omaisille keskustelutilaisuuden ensi viikolla.  

Tuoreimmat aiheesta

Rikos