Kouvolan Sanomat: Perhekodista esitutkinta – poliisi tutkii, onko perhekotiin sijoitettua lapsia kohdeltu väkivaltaisesti

lastensuojelu, nalle
Lehtikuva
Julkaistu 09.02.2018 10:30

MTV UUTISET

Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan Kouvolassa sijaitsevan perhekodin toiminnasta, uutisoi Kouvolan Sanomat.

Poliisi tutkii, onko perhekotiin sijoitettuja lapsia kohdeltu väkivaltaisesti. Tutkinnanjohtaja Arto Hietasen mukaan rikosnimike tarkentuu tutkinnan edetessä.

Lehden mukaan perhekodista on tehty lastensuojeluilmoitus. Kouvolan kaupunki ostaa epäilyjen kohteena olevalta perhekodilta sijoitettujen lasten ympärivuorokautista hoitoa.

Kaupungin palvelupäällikkö Sanna-Riitta Junnonen ei kommentoi lehdelle yksittäistä ilmoitusta. Hänen mukaansa lapset sijoitetaan muualle, jos sijoitusyksiköstä käy ilmi väkivaltaepäily.

Junnosen mukaan lasten sijoituspaikoista tehdään paljon lastensuojeluilmoituksia.

– Joskus esimerkiksi sijoitettu nuori tekee ilmoituksen, jos ei ole saanut yksikössä tahtoaan läpi. Toisinaan naapurit ilmoittavat, jos he näkevät jotain mielestään huolestuttavaa, Junnonen kertoo Kouvolan Sanomille.

Jokaisen ilmoitus pohjalta tehdään kuitenkin valvontakäynti.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos