Kääpiöplaneetta ainutlaatuisissa kuvissa: New Horizons -avaruusluotain ikuisti Pluton jäisen pinnan

0:44img
Julkaistu 16.07.2017 20:23

MTV UUTISET

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on julkaissut uusia kuvia kääpiöplaneetta Plutosta.

Kuvat ottanut New Horizons -avaruusluotain lähetti ensimmäiset kuvat Pluton ohilennoltaan maahan vuonna 2015. Luotain oli ohilennollaan Plutosta reilun 12 000 kilometrin päässä.

Kyseessä on ensimmäinen Pluton ohittanut avaruusalus.

Juttua muokattu 16.7. kello 23.02: Aiemmin jutussa kerrottiin, että ohilento olisi tapahtunut tiistaina. Ohilento on kuitenkin tapahtunut jo aiemmin.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat