Kaatosadetta perjantaina – vieläkö mökkisäitä viikonloppuna?

Elokuinen viljapeltoaukea Vaasassa 25. elokuuta 2015. Lukijan kuva: Matti Hietala
Elokuinen viljapeltoaukea Vaasassa 25. elokuuta 2015. Lukijan kuva: Matti HietalaMTV UUTISET
Julkaistu 27.08.2015 16:29
Toimittajan kuva

Karita Kontula-Sokka

karita.kontula-sokka@mtv.fi

Aurinkoinen korkeapaineen jakso on nyt ohi. Sää on jatkossa vaihtelevaa. Perjantaina runsaiden sateiden alue ylittää Suomen.

Etelässä ja lännessä sateet alkavat jo perjantain vastaisena yönä ja kulkevat kohti itää ja pohjoista yön ja aamun aikana.

– Perjantaina iltapäivällä sataa eniten Meri-Lapista kohti Pohjois-Karjalaa olevalla alueella. Vettä voi tulla paikoin 20-30 millimetriä, ukkostakin on mukana, sanoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Lauantaina enimmät sateet siirtyvät pohjoiseen. Lämpötilat voivat olla pohjoisen sateissa vain 10 asteen vaiheilla. Muualla on laajalti poutaa, mutta sade- ja ukkoskuuroja tulee paikoin, etenkin etelässä.

Sunnuntaina aurinkoisinta on etelässä ja lännessä, mutta sadekuurojen riski on kuitenkin koko maassa. Päivän ylimmät lämpötilat ovat etelässä 20 asteen vaiheilla ja maan keskiosassa 15-20 asteessa. Pohjoisessa on pilvisempää ja lämpötilat 15 asteen molemmin puolin.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa