Poliisi epäilee viime viikolla kadonneeksi ilmoitetun iisalmelaisen Juuso Sirviön joutuneen henkirikoksen uhriksi. 30-vuotias Sirviö katosi viime viikon tiistaina Iisalmen keskustassa ja poliisi julkaisi miehestä katoamisilmoituksen.
Nyt miehen auto on löytynyt, ja poliisi kertoo tutkivansa asiaa henkirikoksena. Auto löytyi Tervosta, yli tunnin ajomatkan päässä Iisalmen keskustasta. Auto, jossa oli verijälkiä, löytyi pihapiirissä olevasta rakennuksesta lukkojen takaa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Mikko Lyytinen STT:lle.
Poliisi otti sunnuntaina kiinni kolmi–nelikymppisen pariskunnan, miehen ja naisen, ja heitä epäillään taposta. Nainen on seurustellut aiemmin kadonneeksi ilmoitetun miehen kanssa, Lyytinen kertoo.
– Ihan ensimmäisiä kuulusteluja on tänään aloitettu, ja he eivät ole kertoneet mitään, Lyytinen kertoi maanantaina.
Motiivista ei poliisilla ole vielä tarkkaa kuvaa.
– Ei oikeastaan vielä. Varsinkin naisihminen on tuntenut uhrin ennen. Sitä tietysti tutkitaan, liittyykö mustasukkaisuuteen.
Ruumista ei ole löytynyt
Asiaa tutkitaan tappona, tosin mahdollista on, että mukaan tulee muitakin rikosnimikkeitä, kuten esimerkiksi ryöstö.
Ruumista ei ole löytynyt.
Poliisi pyytää yhä havaintoja kadonneesta Sirviöstä ja hänen käyttämästään autosta erityisesti Tervon alueelta viime tiistain ja keskiviikon väliseltä yöltä ja siitä eteenpäin. Mies on noin 170 senttiä pitkä ja hoikka ja hänellä on ruskeat hiukset. Auto on musta BMW 520, ja sen rekisterinumero on GGN-718.
Vihjeitä on jo tullut, Lyytinen kertoo.
– On nähty tien päällä tämäkin kiinni otettu pariskunta.
Poliisi esittänee epäiltyjä vangittavaksi. Lyytisen alustavan arvion mukaan vangitsemisoikeudenkäynti voisi olla torstaina.
Vihjeitä ja havaintoja voi ilmoittaa poliisille sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai numeroihin 029 5455067 tai 029 5415 232.