Hyundai ei ole vielä julkistanut ensi kauden kuljettajiaan, mutta talli lähtee odotetulla nelikolla rallin MM-sarjan osakilpailuihin vuonna 2021.
LUE MYÖS: Sebastien Ogierilta sydämellistä puhetta Tommi Mäkisestä – "Tässä lyhyessä ajassa on käynyt selväksi"
Tallin tähtikuljettajilla Thierry Neuvillella ja Ott Tänakilla on jo sopimukset ensi vuodesta. Hyundain odotetaan piakkoin vahvistavan, että irlantilainen Craig Breen ja espanjalainen Dani Sordo jakavat tallin kolmatta i20 WRC -autoa tulevalla kaudella.
Breenille ja Sordolle rooli on tuttu. Tänä vuonna he pääsivät yksittäisiin MM-ralleihin kolmannella Hyundailla – kuten myös Sebastien Loeb, joka ei jatka Hyundailla ensi vuoden puolella.
Sordo ajoi tänä vuonna voittoon Sardinian rallissa ja sijoittui kolmanneksi viime viikonloppuna kauden päättäneessä Monzan osakilpailussa. Breen puolestaan nappasi kakkossijan syyskuussa ajetussa Viron MM-rallissa. Molemmat auttoivat osaltaan Hyundaita kohti valmistajien MM-titteliä.
Sordon uusi Hyundai-sopimus saa käytännössä sinettinsä jo torstaina, kun hän testaa Ranskassa tallin WRC-autoa kauden 2021 avaavaa Monte Carlon MM-rallia varten.
Huttunen Hyundain rattiin?
Mahdollista on, että myös suomalaiskuljettaja Jari Huttunen nähdään ensi kaudella Hyundain WRC-auton ohjaamossa MM-rallissa. Huttunen ajoi tänä vuonna MM-sarjan WRC3-luokan ja Puolan rallisarjan mestariksi Hyundain R5-autolla. Huttusen manageri Marcus Grönholm on vihjaillut, että upeat tulokset saattavat avata Huttuselle näyttöpaikka Hyundain WRC-kilpurilla.
Hyundai on toinen WRC-talli, jonka ensi kauden kuljettajakokoonpano on selvillä. Viikonloppuna maailmanmestaruuden voittanut Sebastien Ogier, Elfyn Evans ja Kalle Rovanperä jatkavat Toyotan kuljettajina. Lisäksi japanilainen Takamoto Katsuta kilpailee säännöllisesti neljännellä Toyota Yaris WRC:llä MM-ralleissa.
M-Sportin pakka levällään
M-Sport Ford ei ole lukinnut vielä yhtäkään kuljettajaa WRC-talliinsa. Teemu Suninen, Esapekka Lappi ja Gus Greensmith edustivat tänä vuonna brittitiimiä. Kolmikosta Lappi ilmoitti Monzan MM-rallin jälkeen, ettei häntä nähdä ensi kaudella Fordin eikä minkään muunkaan WRC-auton ratissa MM-sarjassa.
Lapin mukaan hänen olisi pitänyt maksaa ensi kaudella ajamisesta M-Sportille, minkä vuoksi neuvottelut tallin kanssa päättyivät tuloksettomina. Jos M-Sportin nokkamies Malcolm Wilson vaatii ensi vuoden WRC-kuljettajiltaan maksua, myös Sunisen WRC-ura on vaarassa ajautua paussille. Sunisen asioita on hoitanut Timo Jouhki, mutta tiettävästi konkarimanageri ei ole enää halukas maksamaan jokelalaisen kilpailemisesta.
M-Sportin kuljettajiksi ovat tyrkyllä britti Greensmith ja ranskalainen Adrien Fourmaux. Molemmilta löytyy taustaltaan rahaa, joka voi taata tallipaikan.
Greensmithin perhe omistaa öljy-yhtiö Crown Oilin. Fourmaux’lla on puolestaan tukenaan Ranskan autourheiluliitto FFSA.
WRC-tallien kuljettajat kaudella 2021 (*=sopimus vahvistettu):
Hyundai Motorsport:
Thierry Neuville *
Ott Tänak *
Craig Breen
Dani Sordo
Toyota Gazoo Racing:
Elfyn Evans*
Sebastien Ogier*
Kalle Rovanperä*
Takamoto Katsuta*
M-Sport Ford:
Gus Greensmith?
Adrien Fourmaux?
Teemu Suninen?