Prinsessa Anne on kova luu eikä ole edesmenneen isänsä, prinssi Philipin, mukaan kiinnostunut kenestäkään, joka ei piereskele tai syö heinää.
Kovapäinen prinsessa Anne, 72, esti aikoinaan oman kidnappauksensa. Maaliskuussa vuonna 1974 Ian Ball, 26, yritti siepata 23-vuotiaan Annen 2 miljoonan punnan lunnaista (noin 2,3 miljoonaa euroa).
Anne oli menossa autolla Buckinghamin palatsiin oltuaan hyväntekeväisyystapahtumassa ensimmäisen aviomiehensä kapteeni Mark Phillipsin kanssa. Yhtäkkiä auto tukki heidän tiensä, ja autoa kuljettanut Ball veti esiin käsiaseen. Ball ampui Annen auton kuskia Alexander Callenderia, hänen turvapäällikköänsä Jim Beatonia, iltapäivälehtitoimittaja Brian McConnellia sekä St Jamesin palatsissa päivystävää poliisikonstaapeli Michael Hillsiä. Beaton yritti olkapäähän osuman saatuaan ampua Ballia, mutta ei osunut, ja toisella yrityksellä hänen aseensa juuttui.
Sen jälkeen Ball yritti saada Annen ulos autosta. Tilanteesta on jäänyt elämään Annen ”Not bloody likely” -kommentti kidnappaajalle, jonka voi vapaasti suomentaa ”ei helvetissä onnistu”.
– Kaikki oli niin raivostuttavaa. Sanoin jatkuvasti, että en halunnut nousta autosta, enkä aio nousta autosta. Melkein menetin malttini hänen kanssaan, mutta tiesin, että jos tekisin sillä tavalla, niin minun olisi pitänyt lyödä häntä ja hän olisi ampunut minut, Anne kertoi aikoinaan BBC:lle.
Tilanne laukesi, kun ohi kulkenut nyrkkeilijä Ronnie Russell löi Ballia päähän. Lopulta poliisi sai Ballin kiinni pakoyrityksestä huolimatta. Kaikki ammutuista selvisivät hengissä.
Tapauksen jälkeen kuninkaallisien turvatoimia tiukennettiin, henkivartijoita alettiin kouluttaa enemmän ja heidän käyttämiensä aseiden tyyppiä muutettiin, jotta ne eivät enää jumittuisi.
Ainut kuninkaallisen perheen jäsen rikosrekisterillä
Prinsessa Annesta tuli vuonna 2002 ensimmäinen ja ainut kuninkaallinen, joka on tuomittu rikoksesta. Tuomio tuli siitä, kun hänen koiransa englantilainen bullterrieri Dotty hyökkäsi kahden pienen lapsen kimppuun Windsor Great Parkissa. Anne ja hänen miehensä Timothy Laurence olivat laittamassa koiria autoonsa, kun Dotty onnistui pakenemaan ja hyökkäsi kahden polkupyöräilevän pojan kimppuun.
12-vuotiasta koira puri solisluuhun ja jalkaan ja 7-vuotiaalla oli naarmuja kyynärvarressa, selässä ja jalassa. Molemmat nuoret vietiin järkyttyneinä sairaalaan, mutta he eivät tarvinneet ompeleita.
Lasten sukulaiset pyysivät koiran lopettamista, mutta piirituomari Penelope Hewitt päätti, että Anne ja hänen miehensä Timothy Laurence ovat kokeneita koiranomistajia. Hän kuitenkin lisäsi, että kaikki tulevat tapahtumat voivat johtaa eläimen lopettamiseen.
Anne myönsi syyllisyytensä ja hänet määrättiin maksamaan yhteensä noin 740 euroa korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja. Lisäksi oikeus määräsi, että Dottya täytyi pitää julkisilla paikoilla hihnassa ja hänelle täytyi järjestää koulutusta.
Raskas kaasujalka vipatti
Vuonna 2001 Anne sai sakon nopeusrajoituksen rikkomisesta autollaan, vaikka itse asiassa luuli vain poliisin seuraavan häntä virallisena saattajana.
Anne oli tuolloin matkalla viralliseen tilaisuuteen eikä huomioinut poliisiautoa, joka ajoi hänen takanaan valot vilkkuen. Prinsessa nimittäin luuli, että poliisiauto oli vain saattamassa häntä määränpäähänsä. Näin ollen hän kiihdytti pois hitaamman liikenteen takaa, jotta poliisi näkisi hänet paremmin. Prinsessa ajoi noin 112 kilometrin tuntivauhtialueella (70 mph) noin 150 kilometrin tuntivauhtia (93 mph).
Lue myös: Prinsessa Annelta sydäntä särkevä ele kuningatar Elisabetille – niiasi äidilleen viimeistä kertaa
Hän myönsi syyllisyytensä ja sai kiihdyttelystään 570 euron sakon sekä maksoi myös 43 euroa oikeudenkäyntikuluja. Lisäksi hän sai 5 rangaistuspistettä ajokortilleen. Enintään 12 pistettä on sallittu ennen kuin ajo-oikeus peruutetaan.
Rakkaus hevosiin
Äitinsä kuningatar Elisabetin tavoin Anne on innokas ratsastaja. Vuonna 1976 hän kilpaili olympialaisissa yhdellä äitinsä hevosista, ja nyt hän toimii Britannian olympialiiton puheenjohtajana ja Kansainvälisen olympiakomitean jäsenenä.
Anne on kilpaillut myös useissa kolmen päivän EM-kilpailuissa voittaen kultamitalin vuonna 1971 yksilölajissa ja hopeaa sekä yksilö- että joukkuelajeissa vuonna 1975.
Annen isä, prinssi Philip, on sanonut tyttärensä rakkaudesta hevosiin seuraavasti:
– Jos se ei piereskele tai syö heinää, hän ei ole kiinnostunut, Philip sanoi.
Anne on välittänyt intohimonsa myös tyttärelleen Zaralle, joka voitti hopeaa hevosurheilussa vuoden 2012 kesäolympialaisissa.
Kaksi avioliittoa
Prinsessa Anne on tällä hetkellä naimisissa Sir Timothy Laurencen kanssa. Laurence on eläkkeellä oleva brittiläinen merivoimien upseeri ja entinen kuningattaren tallimestari. Pari avioitui hiljaisessa seremoniassa Presbyterian kirkossa lähellä Balmoralia joulukuussa 1992.
Aiemmin Anne oli naimisissa kapteeni Mark Phillipsin kanssa, jonka tapasi Meksikossa vuonna 1968. Phillips on olympiaratsastaja ja eläkkeellä oleva sotilasupseeri. Naimisiin pari meni vuonna 1973 Westminster Abbeyssa. Pari kuitenkin erosi vuonna 1989, koska tuli ilmi, että Phillips oli saanut avioliiton ulkopuolisen lapsen vuonna 1985. Virallinen avioero astui voimaan 1992.
Prinsessalla ja Phillipsillä on kaksi yhteistä lasta: Peter Phillips ja Zara Tindall. Phillips ei koskaan ottanut kuninkaallista arvonimeä, minkä seurauksena hänen ja Annen kahta lasta kutsutaan yksinkertaisesti Peter ja Zara Phillipsiksi (nyk. Tindall). Peter syntyi 15. marraskuuta 1977 ja Zara 15. toukokuuta 1981.
Annella on myös viisi lastenlasta: Savannah Phillips, Isla Phillips, Mia Tindall, Lena Tindall ja Lucas Tindall.
Äitinsä vierellä tämän viimeiset 24 tuntia
Anne on Elisabetin ja Philipin toinen lapsi ja ainut tyttö. Hänellä on vanhempi veli kuningas Charles sekä kaksi nuorempaa veljeä, prinssi Andrew ja prinssi Edward. Kuningatar Elisabetin kuoltua valtaan nousseen Charlesin kanssa Annen sanotaan olevan varsin erilainen. Anne on vahvatahtoinen ja suorapuheinen verrattuna lempeämpään Charlesiin. Jotkut ovat huomauttaneet, että Anne on enemmän isänsä Philipin kaltainen, jonka kanssa heillä sanottiin olevan erityinen side. Charles taas muistuttaa enemmän Elisabetia.
Anne ehti hyvästellä äitinsä Elisabetin ja oli tämän vierellä viimeisillä hetkillä.
– Olin onnekas saadessani jakaa rakkaimman äitini elämän viimeiset 24 tuntia. On ollut kunnia ja etuoikeus olla mukana hänen viimeisillä matkoillaan. Hänen osoittamansa rakkauden ja kunnioituksen todistaminen on ollut sekä nöyrryttävää että kohottavaa, Anne kertoi.
Lähteet: Town & Country, Tatler, Who Australia, My London, ABC News, Brides, Britannica