Kaikki paitsi yksi Kalasataman murhaepäillyistä vapautettu

1:29img
Poliisi teki rekonstruktion Kalasataman epäillystä murhasta – kaikki epäillyt olivat paikalla.
Julkaistu 24.11.2023 10:12
Toimittajan kuva

Eetu Ruonakoski

eetu.ruonakoski(at)mtv.fi

@eeturuonakoski

Kalasataman neljästä murhaepäillystä kolme on vapautettu tutkintavankeudesta. 

Ensimmäinen epäilty vapautettiin viime maanantaina. Sen jälkeen tutkintavankeudesta on päästetty myös kaksi muuta. 

Murhaepäilyn vuoksi vangittuna on enää vuonna 1995 syntynyt, 28-vuotias nainen. Asia selviää Helsingin käräjäoikeuden julkisista tiedoista. Asiasta uutisoi aiemmin Iltalehti

Tiedossa ei ole, epäilläänkö vapautettuja henkilöitä vielä henkirikoksesta. MTV Uutiset ei ole tavoittanut jutun tutkinnanjohtajaa kommentoimaan asiaa. 

Uhri löydettiin kuolleena keskeltä tietä

Henkirikos valkeni viranomaisille varhain aamuyöstä 20. elokuuta, kun Helsingin Kalasataman Capellan puistotieltä löydettiin kuollut mies. Ruumis makasi keskellä ajorataa. 

Henkirikostutkinnan alkuvaihe oli poliisille kaikesta päätellen haasteellinen, sillä henkirikoksesta epäillyt henkilöt löydettiin vasta noin kaksi kuukautta tapahtuneen jälkeen. Myös rikosnimike vaihtui matkalla taposta murhaksi.

Lokakuussa käräjäoikeus vangitsi teosta epäiltynä 27- ja 29-vuotiaat miehet sekä 28- ja 34-vuotiaat naiset. 

Heistä siis vain 28-vuotias nainen on yhä vangittuna.

Henkirikoksen epäiltyä tekotapaa tai motiivia ei ole avattu julkisuuteen ollenkaan. Asian on arveltu liittyvän jollain tapaa huumeisiin. 

Lue myös: MTV:n tieto: Kalasataman henkirikoksen tekotapaan liittyy auto – poliisi teki rekonstruktion murhajutussa

Tuoreimmat aiheesta

Henkirikokset