Keskusta pohtii vielä, lähteekö se mukaan oppositiopuolue SDP:n välikysymykseen hallituksen sote-säästöistä.
SDP kertoi tänään jättävänsä välikysymyksen hallituksen sosiaali- ja terveysalaan kohdistuvista säästöistä.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on luvannut, että hallitus kertoo sote-säästöjen tarkemmasta kohdentumisesta "hyvissä ajoin" ennen kunta- ja aluevaaleja. SDP:n mielestä säästöjen kohdentumisesta olisi jo pitänyt kertoa.
Oppositiopuolue keskusta pohtii, lähteekö se mukaan välikysymykseen. Puolue kertoi aiemmin olevansa valmis välikysymykseen, jos hallitus ei kerro säästöjen kohdentumisesta ensi viikolla.
– Meillä on valmius keskustella opposition yhteisestä välikysymyksestä. Hallitukselta pitää saada vastaukset, Kaikkonen sanoo MTV Uutisille.
Oppositiopuolueista Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat mukana välikysymyksessä.
Kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestys alkaa 2. huhtikuuta.