Useissa Yhdysvaltojen suurkaupungeissa osoitettiin lauantaina mieltä maan Lähi-idän politiikkaa vastaan. Washingtonissa Valkoisen talon ulkopuolelle kerääntyi parisensataa mielenosoittajaa.
– Emme salli, että maamme vedetään taas mukaan yhteen vastuuttomaan sotaan, perusteli yksi mielenosoittajista.
Toinen mielenosoittaja, 66-vuotias Sam Crook taas jakoi ohjeita ihmisten harhauttamiseen.
– Kaipaatko harhautusta? Aloita sota, Crook neuvoi kyltissään.
Turmpia odottaa virkasyyteoikeudenkäynti maan senaatissa. Kongressin edustajainhuone äänesti syytteiden nostamisesta joulun alla.
– Tämä maa on henkisesti epävakaan ihmisen otteessa. Tarkoitan siis Donald Trumpia. Hänellä viiraa päässä, Crook kertoi uutistoimisto AFP:lle.
Washingtonin lisäksi mielenosoituksia oli ainakin Chicagossa ja Los Angelesissa. Järjestäjien mukaan väkeä oli liikkeellä yhteensä 70 paikkakunnalla.
Yhdysvallat tappoi Iranin vallankumouskaartin Quds-joukkojen komentajan Qassem Suleimanin perjantaina ilmaiskulla Bagdadissa. Tapon on pelätty johtavan jopa uuteen sotaan Lähi-idässä.