Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken matkustaa torstaina Lähi-itään, vahvistivat Yhdysvaltojen viranomaislähteet.
Kyseessä on jo neljäs Blinkenin matka alueelle sen jälkeen kun Gazan sota alkoi vajaat kolme kuukautta sitten.
Viranomaislähteiden mukaan Blinken suuntaa ainakin Israeliin, mutta muita yksityiskohtia matkasta ei kerrottu.
Lue myös: Taistelut Gazassa jatkuvat kiivaana – avustusjärjestöt: Humanitaarinen tilanne katastrofaalinen
Iranissa keskiviikkona tapahtuneet räjähdykset ovat lisänneet pelkoa siitä, että levottomuudet olisivat leviämässä Lähi-idässä.
Ainakin 95 ihmistä kuoli ja yli 200 haavoittui räjähdyksissä lähellä vallankumouskaartin Quds-joukkojen komentajan Qassem Suleimanin hautaa ja sen luona sijaitsevaa moskeijaa Etelä-Iranissa.
Viranomaisten mukaan räjähdysten syynä oli terrori-isku. Mikään taho ei ole toistaiseksi ilmoittautunut tekijäksi.
Yhdysvallat on kiistänyt, että se tai Israel olisivat iskun takana.
– Ei ole alueen minkään maan tai maailman minkään maan edun mukaista, että tämä konflikti laajenee yhtään enempää kuin mitä se on jo laajentunut, perusteli Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja Matthew Miller.
Uusimmat
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys kello 12: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
Lataa lisää