KAJ: Kevin, Axel ja Jakob paljastavat nyt, miten kaikki alkoi – "Sai olla oma outo itsensä"

31:14imgKAJ – Vöyriltä viisuihin -dokumentissa yhtye kertoo, mitä kaikkea on jymymenestyksen takana. Katso koko dokumentti MTV Katsomosta. Katsominen vaatii kirjautumisen.
Julkaistu 13.04.2025 07:03
Toimittajan kuva

Kitta Kohonen

kitta.kohonen@mtv.fi

Kevin Holmström, Alex Åhman ja Jakob Norrgård olivat jo lapsina tiivis kolmikko, joka tuki toisiaan. Ystävyydestä on apua nyt, kun KAJ on singahtanut suursuosioon. Asian ytimessä.doc lähti Pohjanmaalle tapaamaan Ruotsin viisuedustajien lähipiiriä KAJ – Vöyriltä viisuihin -dokumentin kuvauksia varten. 

– Mikä KAJ, mies kysyy.

Katson häntä hämmästyneenä, jolloin mies ottaa askeleen taaksepäin ja räjähtää nauramaan.

Olemme saapuneet Vöyrille, ja ymmärrän parin sekunnin viiveellä, että minulle on kerrottu vitsi.

Tietysti Vöyrillä tunnetaan KAJ. On tunnettu jo pitkään. Me suomenkieliset suomalaiset tulemme viiveellä perässä.

KAJ esiintymässä VöyrilläMelodifestivalen-voiton jälkeen KAJ nousi lavalle – missäpä muuallakaan kuin Vöyrillä.

Vaikka KAJ ei enää esittelyjä kaipaa, kerrataan nyt kuitenkin vielä lyhyesti alkuvuoden tapahtumat. 

Supersuosion ensi hetket koettiin, kun KAJ esiintyi helmikuun 22. päivän iltana Ruotsin euroviisukarsintojen eli Melodifestivalenin neljännessä semifinaalissa Malmössä. 

Ja kuten jo tiedämme, KAJ nousi finaaliin, yhdessä ennakkosuosikki Måns Zelmerlöwin kanssa. Zelmerlöwin tappio oli karvas, kun KAJ julistettiin Melodifestivalenin voittajaksi kaksi viikkoa myöhemmin.

Kevätaurinko valaisee koulutuskeskus Campus Norrvallan rakennusta maaliskuun viimeisenä päivänä. Olemme menossa tapaamaan kertarysäyksellä suursuosion saavuttaneen kolmikon vanhempia. 

Tapaamme aulassa ja käy selväksi, että ohikulkijat kyllä tietävät keitä Siv, Solveig, Åsa, Boris, Hans ja Rune ovat. Onnittelijoita ja selkään taputtajia riittää.

Jakob

Mutta miten tähän kaikkeen päädyttiin? Poikien esiintymisvietti tuli esiin jo varhain. 

– Vanhempieni kultahääpäivää vietettiin Orvaisissa, kun Jakob oli 3-vuotias, Rune Norrgård kertoo.

– Runen äiti kysyi haluaisiko Jakob laulaa jotain. Hän sanoi okei ja lauloi juhlaväelle kappaleen Man ska leva för varandra, jatkaa Jakobin äiti Åsa Norrgård.

Nykyäänkin herkästi hymyilevä Jakob oli elämäniloinen lapsi. 

– Hän hyppeli ympäriinsä sanoen: "Onpa elämä tänään ihanaa", äiti Åsa Norrgård hymyilee. 

– Hän oli hyvä myös urheilussa. Vaikka hän oli pienikokoinen, hän oli hyvin nopea, isä Rune sanoo. 

KAJ Jakobin vanhemmat (1)Jakobin vanhemmat kertovat poikansa olleen iloinen ja nauravainen jo lapsena. Dokumenttia varten tehdyn haastattelun perusteella samaa voi sanoa hänen vanhemmistaan.

Pääsiäinen oli lapsena Jakobin suosikkijuhla. Eikä se johtunut karkeista. 

– Hän rakasti naamioitumista. Kerran hän päätti olla pääsiäisenä peikko. Hän repi nauhat irti äänikaseteista ja liimasi ne johonkin vanhaan myssyyn. Näin syntyivät hiukset, Åsa Norrgård muistelee.

Kevin

Kevin puolestaan oli vieläkin nuorempi, vasta 2,5-vuotias, astellessaan ensimmäistä kertaa suuren yleisön eteen. Sekin tapahtui sukujuhlassa, jossa aikuiset lauloivat ja musisoivat.

– Minäkin tahdon laulaa, toisteli pieni Kevin äidilleen Siv Holmströmille.

Ja niin Kevin esitti Iidan kesälaulun. Yleisö oli myyty. 

KAJ Kevinin vanhemmat (1)"Sivin makaroonilaatikko!" Dokumentissa KAJ kertoo, miten suuri merkitys Kevinin äidin ruokahuollolla oli heidän lapsuudessaan.

Vuosia myöhemmin Kevin mursi kätensä. Koska hän ei pystynyt tekemään kaikkea, mitä yleensä puuhaili, hän päätti opetella soittamaan kitaraa. 

Kevinistä tuli lahjakas kitaristi.

Axel

Axel puolestaan sanoi lapsena haluavansa soittaa viulua.

– Isoisäkin soitti, minkä vuoksi hänkin halusi, isä Boris Åhman sanoo.

Axel rakasti myös Muumipapan matkimista.

– Nauroimme niin paljon näille esityksille, Axelin äiti Solveig Åhman muistelee. 

KAJ Axelin vanhemmat (1)Axelin vanhemmat paljastavat dokumentissa, että hittikipale Bara bada bastu ei heti uponnut heihin: ensin piti nukkua.

Boris-isän ensimmäinen KAJ-muisto on ajalta, jolloin pojat olivat noin 11-vuotiaita.

– He olivat olleet kouludiskossa Maksamaalla, missä Jakob asui.

– Hain Axelin sieltä. Isänä halusin tietää, kenen seurassa hän oli ollut. Hän vastasi olleensa Jakobin ja Kevinin kanssa. En oikein tiennyt kuka on kuka, Åhman kertoo. 

– Axel oli hetken hiljaa ja sanoi: "Olemme sellainen enemmän yhteen hitsautunut jengi".

Erilaiset nuoret Vöyrillä

Kolmikko varttui Vöyrillä ja erottui joukosta. 

– Emme voi sanoa olleemme yläasteen suosituimpia, mutta hyödyllisiä. Järjestimme kaikki diskot. Puuhaa riitti omissa jutuissamme, Kevin kertoo.

– Oli oikein mukavaa, kun nämä kaksi olivat seurana.

KAJ Kevin nuorena"Hurmuri. Vastustamaton", sanoo Jakob nähdessään nuoruuskuvan Kevinistä. Tämän ja paljon muuta voi nähdä dokumentista KAJ – Vöyriltä viisuihin.

Yksin kaikilla olisi ollut enemmän paineita sulautua joukkoon, mutta kavereiden kanssa tätä ongelmaa ei ollut.

– Sai olla oma outo itsensä ja hassutella yhdessä, Axel sanoo. 

– Kukaan ei voinut kiusatakaan, koska he eivät tienneet, että mitä hittoa näille pitäisi tehdä.

– Kolme vastaan yksi, Jakob hymyilee.

– Tavallaan se oli niin, että sosiaalinen kyvykkyys ei meillä riittänyt häpeään, Axel sanoo, ja kolmikko purskahtaa iloiseen nauruun.

Tärkeä ensivaikutelma

Haastattelussa teemme kierroksen, jossa kysytään miehiltä toisten antamista ensivaikutelmista. 

Ensin Axel kertoo Kevinistä, joka kuulemma oli veljiensä kanssa insinöörityyppiä ja luova räjäyttelijä.

– Hän hommasi kaikenlaista. Teillä oli Thunder King -pistooli, jolla sai käsin ammuttua panoksia. Se oli siistiä, hän oli sellainen bad ass, pahis,  Axel myhäilee.

Jakob teki puolestaan Keviniin vaikutuksen tanssitaidoillaan alakoulun diskossa.

– Hän oli diskokuningas jo silloin. Voltti taaksepäin oli vähintäänkin vaikuttava.

– Se taisi lähinnä olla meidän mielipiteemme. Naisiinhan se ei tehnyt vaikutusta, Axel lisää. 

– Fanikerhoon kuului kaksi jäsentä, Kevin nauraa. 

KAJ, yhteiskuva dokumenttikuvauksissaAxel, Kevin ja Jakob. Kolmikon pitkä yhteinen historia ja syvä ystävyys näkyvät kauniisti tavassa, jolla he puhuvat toisistaan ja toisilleen.

Jakob puolestaan muistaa Axelin pikkuvanhana lapsena. 

– Hän varttui isovanhempiensa naapurissa. Hän puhui jo pienenä poikana kuin vanha mies.

– Hän saavuttaa pikkuhiljaa oikean ikänsä, joka on 67 vuotta, Jakob sanoo.

Axel nyökyttää vieressä päätään.

Määrätietoista työtä

Lahjakkuus ei yksin riitä. Vanhempien mukaan KAJ on tehnyt paljon työtä saavuttaakseen päämääränsä.

– Ehkä se lähti juuri yläasteen valinnaisaineista. Silloin he taisivat valita musiikin, Kevinin isä Hans Holmström muistelee. 

– He saivat tehtäväkseen myös kirjoittaa jotain.

Tuossa vaiheessa pojat olivat jo tehneet yksilöityjä syntymäpäiväonnitteluja kavereille, mutta erityisesti tytöille.

– Pojat eivät pelkää työtä, vaan ryhtyvät toimeen, Kevinin äiti Siv Holmström tiivistää KAJ:n työmoraalin.

Ensimmäinen keikka

Onneakin on ollut matkassa, sillä ensimmäinen keikka vuonna 2009 oli sattuman kauppaa. Kevinin ystävän bändi oli varattu keikalle, mutta sairastapauksen vuoksi paikalle värvättiinkin KAJ.

Kevin kääntyy Jakobin puoleen. 

– Koit hirvittävää lavakauhua alussa. Sinua piti patistaa ehkä eniten.

– Mikrofoneja oli vain yksi, ja se oli minulla, Jakob parahtaa.

– Ei auttanut kuin antaa mennä. Astua isoihin saappaisiin.

KAJ, millainen oli nuoruus Vöyrillä?

Tyyli jäi pysyväksi

Tapaamisemme on KAJ;n ainoana pressipäivänä Suomessa ennen Euroviisujen finaalia toukokuussa. 

Kolmikko on ihan saman näköinen kuin kuvissa. Tavaramerkiksi muodostuneet ruskeasävytteiset puvut ovat kuitenkin suhteellisen uusi löytö yhtyeen 15 vuotta kestäneen uran aikana.

– Kun teimme edellistä levyämme Karar i arbeit, aloimme pukeutua pukuun.

– Kiersimme Helsingin kirpputoreja ja löysimme 1970-luvun puvut. Samettia, oranssia ja ruskeaa.

– Melodifestivalenissa uskottiin, että pukeudumme aina näin, miehet kertovat.

Joten nyt he pukeutuvat aina pukuihin.

– 30 vuotta täytettyään on aika pukeutua pukuun ja lähteä töihin, Kevin lisää pilke silmäkulmassa.

– Firman miehiä, komppaa Jacob.

KAJ aydoc-kansikuva. Kuvaaja Erik Åhman"Melodifestivalenissa uskottiin, että pukeudumme aina näin", kertoo KAJ dokumentissa.

Jokaisella oma rooli

Lähestymme Vaasassa satama-aluetta, jossa sijaitsee erityinen musiikkistudio. Siellä on nimittäin tuotettu kaikki KAJ-yhtyeen albumit.

Musiikkituottaja Janne Hyöty on tehnyt yhteistyötä Kevinin, Axelin ja Jakobin kanssa peräti 15 vuoden ajan. 

– Jakobilla on eniten mielipiteitä, mitä pitäisi tehdä ja testata.

– Kevin on heistä ehkä hiljaisin, mutta hyvin musikaalinen ja soittaa eri instrumentteja.

– Axel on järjestäjä. Hän järjesti aiemmin kaikki keikatkin.

KAJ Janne Hyöty"Tyypillinen yhtäkkinen KAJ-idea." Tuottaja Janne Hyöty kertoo Vöyriltä viisuihin -dokumentissa, miten ajatus Karar i arbeit -kappaleesta syntyi kesken lounaan vaasalaisessa ravintolassa.

Hyöty ei tuottanut Bara Bada Bastu -kappaletta, mutta sitä silti työstettiin hänen studiossaan.

– He soittivat eräänä päivänä ja halusivat tulla studiolle äänittämään jotain uutta juttua, Janne Hyöty kertoo. 

Myöhemmin selvisi, että kyse oli Melodifestivalenista.

– He tulivat tänne, ja äänitimme haitariosuuden. Sen soitti paikallinen hanuristi nimeltä Bo Lund, joka on ollut aiemminkin kappaleissa mukana.

– Äänitimme haitarin ja lisäsimme vähän stemmoja täällä.

Ja hekö olivat tyytyväisiä?

– Kyllä. Hienosti meni kuten aina, Hyöty naurahtaa.

Gunnarssonin Mello-löytö

Mutta miten ihmeessä bändi Pohjanmaalta päätyi Ruotsin viisuedustajaksi?

Kaiken takana on Melodifestivalenin kilpailutuottaja Karin Gunnarsson, joka luki KAJ:sta lehdestä.

– Heillä oli biisejä ja teemoja. He ovat ulkonäöltään visuaalisia ja artisteina selkeitä. Heissä oli hittiainesta, kertoo Gunnarsson Tukholmasta. 

Niinpä hän lähetti yhtyeelle sähköpostin, jonka sisällön voisi tiivistää näin: "Haluatteko osallistua Melodifestivaleniin?".

Posti tuli Axelille noin vuosi sitten. 

– Luin sen ja vielä uudelleenkin. Sitten huusin vaimoani, joka luki sen myös. Googlasimme nimen ja totesimme, että aito on.

Axel otti kuvakaappauksen ja lähetti sen Kevinille ja Jakobille. 

– Totesimme, että näin se siis tapahtuu. Nyt meillä on mahdollisuus, joka on samalla melko pelottava, Jakob muistelee.

Miksi sauna?

KAJ päätyi nopeasti saunateemaan. 

– Halusimme tehdä jotain suomalaista Ruotsin karsinnoissa, sanoo Axel.

– Tuoda vähän Euroviisu–tunnelmaa Melodifestivaleniin, perustelee Jakob.

– Meistä sauna sopi täydellisesti, sillä se on ihanaa ja tärkeää. Kaiken kaikkiaan täydellinen aihe, lisää Kevin. 

Euroviisut järjestetään tänä vuonna toukokuussa Sveitsin Baselissa. Paikalle saapuvat myös kaikkien KAJ-jäsenten vanhemmat.

– Once in the lifetime, tiivistää Axelin isä Boris Åhman matkan luonteen. 

Vöyriltä viisuvoittoon?

Entä miten KAJ uskoo Euroviisuissa käyvän? 

– Tavoittelemme voittoa, kolmikko tiivistää.

– Annamme kaikkemme. Tuntuu jo nyt uskomattomalta, että pääsimme jatkoon Malmössä ja voitimme finaalin.
Tuntuu, että kaikki on mahdollista, sanoo Kevin.

– Uskon, että erotumme joukosta. Siitä tulee hauskaa, nyökyttelee Jakob.

Hurmaatteko koko maailman?

– Se on suunnitelma. Ensin Vöyri, sitten koko maailma, vakuuttaa Jakob hymysuin.

Miten innokkaita saunojia pojat olivat lapsena? Entä kuka tai mikä rakasti hikisten urheilusukkien nuuhkimista? Asian Ytimessä.doc: KAJ – Vöyriltä viisuihin on nyt nähtävissä MTV Katsomossa!

Tuoreimmat aiheesta

KAJ