Kaksi lasta ja opettaja saivat sähköiskun kesken koulupäivän Espoossa – koulu tyhjennettiin: "Ei pitäisi päästä tapahtumaankaan"

Martinkallion koulu
Martinkallion koulu suljettiin joiksikin tunneiksi eilen vaaratilanteen vuoksi.Espoon kaupunki
Julkaistu 04.10.2023 14:24
Toimittajan kuva
Seppo Haaparanta

seppo.haaparanta@mtv.fi

Martinkallion koulussa Espoossa sattui eilen poikkeuksellinen sähköonnettomuus laajan sähkökatkon aikana.

Espoolaiskoulussa aiheutui eilen iltapäivällä noin 25 000 kotia pimentäneen sähkökatkon aikana vaaratilanne. Martinkallion koulun rehtori Simo Juntunen kertoo MTV Uutisille kahden yläkouluikäisen oppilaan ja yhden opettajan saaneen sähkökatkon aikana sähköiskun eräästä koulun metallikaiteesta.

Sähkökatko Espoossa alkoi hieman ennen yhtä iltapäivällä. Suurin osa koulusta pimeni tuolloin, ja 10–15 minuutin päästä tästä loputkin sähköistä katosivat, Juntunen kertoo.

Hieman ennen kahta yksi opettajista tuli kertomaan Juntuselle kahden yläkouluikäisen oppilaan saaneen sähköiskun koulun rapussa sijaitsevasta metallikaiteesta. Opettaja oli itsekin saanut sätkyn.

Kaikille kolmelle tehtiin illalla lääkärin toimesta EKG-tutkimus sydämen toiminnan selvittämiseksi. Kenellekään ei havaittu aiheutuneen sähköiskusta vammoja.

– Se on pääasia, Juntunen kertoo MTV Uutisille.

Lue myös: Laaja sähkökatko pimensi 25 000 kotia Espoossa

Koulu suljettiin varotoimenpiteenä

Martinkallion koulussa ei ole aiemmin tapahtunut vastaavaa, ja koulu reagoi tilanteeseen nopeasti. Sähkökatkon takia paikalla käynyt sähköasentaja hälytettiin takaisin koululle. Hän totesi kaiteessa virtaavan sähköä.

– Hän oli vahdissa, että kukaan ei siihen kaiteeseen enää koske. Siinä vaiheessa, kun sähköt palasivat, virta häipyi siitä kaiteesta.

Koulu tyhjennettiin varotoimenpiteenä. Kaiteessa sähkövirran havainnut asentaja ei voinut siinä hetkessä taata muuta koulua tutkimatta, että vastaavaa ei muualla tapahtuisi sähkökatkon aikana.

Myöhemmin vahvistui, että kyseinen vika liittyi sähkökatkoon, eikä sähköiskun vaaraa muualla koulussa ollut. Koulu päästiinkin avaamaan iltakäyttöä varten.

Rappuun ei toistaiseksi pääsyä

Espoon kaupungin toimitilapäällikkö Mauri Laurila vahvistaa MTV Uutisille, että vaaratilanne johtui sähkökatkosta. Tekninen selvitys tilanteesta on vielä kesken, mutta alustavien tietojen perusteella kaide muuttui jännitteiseksi sähkövirran palaamisen yhteydessä.

– Jännitteet putoavat nollaan sähkökatkon aikana. Kun ne palaavat väkivaltaisesti, niin se saattaa aiheuttaa häiriöitä eri laitteissa. Sähkö saattaa joutua tuolloin väärään paikkaan, hän sanoo.

Kyseinen sivurappukäytävä on suljettu toistaiseksi. Vika on saatu paikannettua, ja se korjataan, sanoo Juntunen. 

– Niin sanotussa normaalitilanteessa tällaista ei ole ollut. Ei pitäisi tietysti pitäisi päästä tapahtumaankaan, mutta tässä tilanteessa nyt kävi näin.

Sähköiskuista koulussa kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Tuoreimmat aiheesta

Sähkökatkot