Kaksi lastenkotipoikaa sai luunmurtuman vuoden välein – syyttäjä piti miesohjaajan otteita liian rajuina

Syyttäjä vaati miesohjaajalle rangaistusta kahden pojan pahoinpitelyistä kiinnipitotilanteissa. Kuvituskuva.Colourbox.com
Julkaistu 12.02.2025 17:34
Toimittajan kuva
Rebekka Härkönen

rebekka.harkonen@mtv.fi

Kaksi lastenkodin lasta sai murtuman vuoden välein. Molempia murtumia edelsi kiinnipitotilanne. Syyttäjä vaati kiinni pitänyttä miesohjaajaa vastuuseen murtumista.

Lastensuojelulaitos sijaitsee itäisellä Uudellamaalla ja se on tarkoitettu haasteellisille lapsille. MTV ei kerro tarkempaa paikkaa suojellakseen asianosaisten yksityisyyttä.

Ensimmäinen tapauksista sattui tammikuussa 2019, kun lastenkotiin sijoitettu 14-vuotias poika käyttäytyi hyökkäävästi muita ihmisiä kohtaan. Poikaa oli jouduttu rauhoittelemaan useita kertoja aiemminkin saman päivän aikana.

Nyt kaksi ohjaajaa talutti pojan käsistä molemmin puolin kiinni pitäen rauhattoman pojan tämän huoneeseen. Koska poika ei rauhoittunut, miesohjaaja vei hänet vatsalleen lattialle ja piti häntä siinä päästä sekä selästä painaen.

Kiinnipitotilanne kesti viisi minuuttia. Poika valitteli kipua kiinnipidon aikana.

Rauhoituttuaan poika meni pelaamaan jääkiekkoa ja hyppimään trampoliinilla. Parin päivän kuluttua hänet vietiin kuitenkin lääkäriin kivun takia ja hänen toisessa lapaluussaan havaittiin murtuma.

Lue myös: Hatkanuoria etsivää Pasia on osoitettu aseella – tietää saavansa jonain päivänä puukosta

Käsi murtui

Vajaan vuoden kuluttua ensimmäisestä tapauksesta joulukuussa 2020 miesohjaaja joutui tarttumaan 11-vuotiaan pojan käteen. 

Poika hakkasi huoneessaan vaatekaapin ovea kovaäänisesti, eikä suostunut lopettamaan useista kehotuksista huolimatta. Meteli häiritsi osaston toimintaa ja viereisessä huoneessa käynnissä ollutta perhetapaamista.

Koska pojalla oli tapana vahingoittaa itseään tällaisten tilanteiden jatkuessa, miesohjaaja päätti mennä pojan huoneeseen. Hän pyysi poikaa lopettamaan, mutta tämä ei totellut.

Niinpä ohjaaja asettui oven eteen, jolloin poika paukautti ovella ohjaajaa. Ohjaaja yritti vielä tuloksetta suullisilla kehotuksilla saada poikaa lopettamaan.

Kun mikään muu ei tehonnut, ohjaaja tarttui pojan ranteeseen ja nosti käden irti ovesta. Käsi liikahti noin kymmenen senttiä ylöspäin.

Samassa kädestä kuului napsahdus ja se murtui. Ohjaaja päästi saman tien irti ja soitti hätäkeskukseen.

Lue myös: Päivi ja Timo ovat kuuden teinin sijaisvanhempia – heistä on Suomessa niin huutava pula, että osa lapsista joutuu laitokseen

Syyttäjä piti pahoinpitelyinä

Syyttäjä vaati miesohjaajalle rangaistusta ensimmäisen pojan osalta pahoinpitelystä ja toisen osalta pahoinpitelystä tai toissijaisesti vammantuottamuksesta.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi, ettei 14-vuotiaan kiinnipidossa käytetty liioiteltua voimaa. Poika oli ollut rauhaton ja turvallisuussyistä kiinnipitoon oli oikeus.

Koska poika oli tilanteen jälkeen voinut mennä urheiluharrastuksiinsa, mikään ei puhunut sen puolesta, että hänen murtumansa olisi syntynyt juuri kiinnipitotilanteessa. Tästä syystä oikeus hylkäsi pahoinpitelysyytteen.

11-vuotias kertoi poliisikuulusteluissa, että miesohjaaja vetäisi hänet kädestä pois kaapin luota ja löi häntä sen jälkeen käteen niin, että hänen olkavartensa murtui.

Lääkärinlausunnon perusteella olkavarren kierteinen murtuma ei kuitenkaan voinut syntyä pojan kuvailemalla tavalla.

Lääkärinlausunnon mukaan kyseinen murtumatyyppi vaatii raajan kiertymisen.

Lue myös: Lastenkotiin sijoitettu poika löi, potki ja tuuppi – uhkasi tappaa ohjaajan perheineen

Syytteet nurin hovissa

Käräjäoikeus katsoi, että miesohjaaja syyllistyi 11-vuotiaan kohdalla vammantuottamukseen. Murtumaan vaikutti pojan rimpuilu, kun poika pyrki jatkamaan toisella kädellään kaapin oven paukuttamista.

Oikeuden mukaan ohjaajan olisi tilanteessa pitänyt pidättäytyä kokonaan kiinnipidosta. Käräjäoikeus katsoi, että kyse oli tuottamuksesta ei tahallisesta pahoinpitelystä.

Asia eteni Helsingin hovioikeuteen. Se katsoi, että ohjaajan olisi kokemuksensa perusteella ymmärtää, että 11-vuotias lapsi voi kiinni pidettäessä toimia äkkinäisesti ja yllätyksellisesti. Tässä mielessä ohjaaja toimi hovioikeuden mielestä huolimattomasti.

Kun poika oli kuitenkin aiemmin samassa kuussa yrittänyt vahingoittaa itseään ja muita, tässä mielessä puuttuminen oli hyväksyttävää. Kun poika vielä paukutti ovea ohjaajaa päin, hovioikeuden mukaan ohjaajalla oli itseään suojellakseen ja lapsen turvallisuudesta huolehtiakseen oikeus kiinnipitoon.

Hovioikeus katsoi, että kyseessä oli ennemminkin tapaturma kuin edes tuottamuksellinen rikos. Hovioikeus hylkäsi myös syytteen vammantuottamuksesta.

Lue myös: Lastensuojelulaitoksista karataan tuhansia kertoja vuodessa – lastenkodissa asunut Maya kertoo, mitä hatkassa tapahtuu

Tuoreimmat aiheesta

Rikosepäilyt