Kaksi suomalaisparia selviytyi beach volleyn EM-kisoihin

Riikka Lehtonen ja Taru Lahti
Riikka Lehtonen ja Taru Lahti
Julkaistu 13.07.2015 21:30

MTV SPORT - STT

Riikka Lehtonen ja Taru Lahti sekä Essi Hasu ja Anniina Parkkinen edustavat Suomea heinäkuun lopulla alkavissa beach volleyn EM-kilpailuissa.

Edustuspaikat EM-kilpailuihin ratkesivat Euroopan rankingin perusteella. Lehtosen ja Lahden listasijoitus on 16:s, Hasun ja Parkkisen 26:s. Naisten sarjassa pelaa yhteensä 32 paria.

Hasun ja Parkkisen kisoihin nostivat edellisviikonloppuna tienatut rankingpisteet, jotka pari nappasi Kisakallio Openin kakkostilasta.

Suomalaisia miespareja EM-hiekalla ei nähdä.

-Riikalla ja Tarulla on tavoitteena palkintopalli. Totta kai myös Essi ja Anniina tavoittelevat lohkovaiheesta jatkopaikkaa, päävalmentaja Kai Liukkonen kertoi tiedotteessa.

EM-kilpailut alkavat Itävallan Klagenfurtissa heinäkuun 28. päivä. Suomen paras saavutus lajin EM-kisoista on Emilia ja Erika Nyströmin pronssi vuodelta 2010.

Tuoreimmat aiheesta

Lentopallo