Kaksi tehdasta sulkeva Stora Enso paransi roimasti tulostaan – kysyntänäkymät hyvät paitsi papereissa

3:20img
Stra Enso ilmoitti sulkevansa koko Veitsiluodon tehtaan Kemissä – luottamusmieheltä suorat sanat
Julkaistu 23.04.2021 10:14

MTV UUTISET – STT

Metsäyhtiö Stora Enson operatiivinen liiketulos nousi tammi-maaliskuussa 328 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 180 miljoonasta eurosta.

Liikevaihto kasvoi 3,1 prosenttia lähes 2,3 miljardiin euroon.

– Koko vuoden kysyntänäkymät ovat hyvät kaikissa muissa liiketoiminnoissa paitsi paperissa, kertoo toimitusjohtaja Annica Bresky tiedotteessa. 

Stora Enso kertoi alkuviikosta aikovansa sulkea paperia ja sellua tuottavat Veitsiluodon ja Kvarnsvedenin tehtaat.

Breskyn mukaan tämän vuoden operatiivisen liiketuloksen odotetaan olevan viime vuoden operatiivista liiketulosta korkeampi. Hän arvioi, että Stora Enso on edellä aikataulussa 400 miljoonan euron kannattavuuden turvaamisohjelman toteutuksessa. 

– Saamme sen päätökseen jo vuoden 2021 toisen neljänneksen loppuun mennessä, hän sanoo.

Puutuoteyksikön toiminta laajenemassa Euroopan ulkopuolelle

Bresky kertoo, että kummankin Stora Enson pakkausdivisioonan suorituskyky on hyvä.

Myös puutuoteyksikön menestys jatkuu sekä perinteisessä sahatavarassa että rakentamisen ratkaisuissa, joissa Stora Enso aikoo laajentaa toimintaa Euroopan kotimarkkinoidemme ulkopuolelle.

Muutosinvestointi paperista kraftlainer-kartonkiin Oulussa etenee Breskyn mukaan hyvin. Tammikuussa käynnistynyt ylösajo etenee suunniteltua nopeammin. Kraftlaineria toimitetaan jo asiakkaille ja markkinakysyntä on vahvaa.

Lue myös: Paperiliiton Vanhalalta synkkä laskelma Veitsiluodon sulkemisen vaikutuksista – "Kyllä minä kerron 670 ainakin kolmella tai neljällä"

Tuoreimmat aiheesta

Stora Enso