Kahdeksan ihmistä kuoli ja kymmeniä muita loukkaantui Lontoon terrori-iskuissa 3. kesäkuuta 2017.
Viranomaiset ovat edenneet tutkinnoissa vaiheeseen, jossa selvitetään kuolemiin johtaneita tapahtumia kuulustelemalla iskuissa loukkaantuneita ja muita silminnäkijöitä, kertoo BBC.
Lontoon terrori-iskuista tulee pian kuluneeksi kaksi vuotta. Kolme miestä ajoi tuona iltana pakettiautolla Lontoon keskustaan. He ohjasivat auton ensin kohti jalankulkijoita London Bridgellä ja aloittivat sen jälkeen puukotusten sarjan läheisellä Borough Marketin alueella.
Iskuissa loukkaantuneita ja heidän omaisiaan on nyt kuultu Old Baileyn rikosoikeudessa.
Syntymäpäivä muuttui verilöylyksi
Vapaalla ollut sairaanhoitaja Helen Kennett oli juhlistamassa syntymäpäiväänsä äitinsä kanssa ravintola Boro Bistron sisäpihalla, kun hän kohtasi terroristin silmästä silmään.
Veitsellä varustautunut hyökkääjä oli puukottanut ravintolan tarjoilijaa, Alexandre Pigeardia. Hän piteli verta valuvaa uhria otteessaan ja painoi veistä tätä vasten.
Kennet säntäsi auttamaan vakavasti loukkaantunutta Pigeardia. Hän katsoi hyökkääjää ja kohtasi silmittömän julmuuden.
– Hyökkääjällä oli tyhjä katse silmissään. Siitä huokui pahuutta. Aivan kuin miehellä ei olisi ollut sielua lainkaan, Kennet muistelee.
Tapahtumien keskelle joutunut Kennet oli tilanteessa hämillään.
– Ennen kuin ehdin edes tajuta, mitä tapahtuu, hän puukotti minua kaulaan.
Kennet onnistui pakenemaan paikalta, mutta joutui odottamaan ambulanssia kaksi tuntia.
Pigeardia auttoi myös australialainen sairaanhoitaja Kirsty Boden, 26. Hän oli polvistunut kuolemaa tekevän Pigeardin vierelle ja yritti auttaa tätä. Hyökkääjä kävi Bodeniin kiinni ja onnistui puukottamaan tätä päähän. Boden kuoli paikan päällä.
Myös tarjoilija Alexandre Pigeard, 26, kuoli.
Kihlaparin häitä ei koskaan ehditty tanssia
Kanadalainen Chrissy Archibald oli käymässä Lontoossa ensimmäistä kertaa elämässään. Hän tuli katsomaan kaupunkia kihlattunsa Tyler Fergusonin kanssa.
Pari oli määrä vihkiä pian, mutta suunnitelmat saivat traagisen käänteen, kun morsian sai surmansa London Bridgen jalankulkuväylällä.
Tutkimusryhmä London Bridgellä iskujen seuraavana päivänä.
– Odotimme kovasti, että voisimme viettää loppuelämämme yhdessä, Archibald sanoi oikeudessa.
Pari oli juuri syönyt päivällistä. He päättivät tehdä romanttisen iltakävelyn London Bridgen yli. Sillalla Chrissy pysäytti kihlattunsa ja suuteli tätä.
– Hän sanoi rakastavansa minua. Oli lämmin kesäilta ja aurinko oli juuri laskenut. Sitten isku tapahtui.
Chrissy Archibald kuoli Tyler Fergusonin sylissä. Archibaldin kihlasormus katosi hyökkäyksen aikana, mutta se löydettiin myöhemmin. Ferguson kantaa sitä nyt kaulaketjussaan.
– Hän oli minun enkelini. Rakastan häntä enemmän kuin elämää, Ferguson sanoi.
Chrissy Archibald oli sosiaalityöntekijä.
– Työ oli kutsumustyötä hänelle, Archibaldin isä, Greg, muistelee.
Nuori lääkäri ei kestänyt katsoa sivusta, kun avuttomat uhrit rukoilivat apua
Borough High -kadun Lobos tapas -baarin henkilökunta lukitsi ravintolansa oven suojellakseen ravintolan sisällä ollutta henkilökuntaa ja asiakkaitaan, kun puukotukset alkoivat.
Yksi sisälle jääneistä oli nuori lääkäri, Jonathan Moses. Hän oli toiminut ensiapulääkärinä vasta nelisen kuukautta, kun taidot pistettiin todella koetukselle – Moses päätyi auttamaan verisen terrori-iskun uhreja.
Hän vaati ravintolan henkilökuntaa avaamaan oven.
– En voi katsoa heidän kuolevan silmiemme edessä, Moses aneli.
Hän kuuli ihmisten huutavan ja rukoilevan apua jalkakäytävällä.
– Kerroin henkilökunnalle olevani lääkäri, Moses kuvaili tapahtumia Old Baileyn oikeudessa.
Lopulta Mosekselle avattiin ovi ja hän päätyi kaaoksen keskelle antamaan ensiapua hengenvaarallisesti loukkaantuneille uhreille.
Yksi ambulanssilääkäreistä totesi Mosekselle, että tämän tulisi toimia kuin sotatantereella.
Moses onnistui pelastamaan monia. Erityisesti hän muistaa yhden naisen, joka aneli apua.
– Nainen hoki: minä kuolen, minä kuolen. Vastasin hänelle: et sinä kuole. Minä pelastan sinut, Moses kertoo.
Nainen oli yksi 48 loukkaantuneesta, ja hän selvisi Moseksen ansiosta.
MTV Uutiset Lontoon iskujen aikaan: