Ravintolarakennus paloi Kokkolan keskustassa

13245981.jpg
Palo on pelastuslaitoksen mukaan alkanut ylemmän kerroksen asunnoista. Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 08.08.2015 04:40(Päivitetty 08.08.2015 05:57)

MTV UUTISET - STT

Kokkolassa Keski-Pohjanmaalla paloi varhain lauantaiaamuna kaksikerroksinen rakennus, jossa sijaitsi ravintola sekä asuntoja.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Torikatu 7:ään hieman ennen aamukolmea. Talo oli palokunnan saapuessa paikalle täyden palon vaiheessa.  

– Koko rakennus on täysin tuhoutunut tulipalossa. Palo on nyt hallinnassa ja jälkisammutusvaiheessa, kertoo päivystävä palomestari Joni Kontio MTV Uutisille.

Palo oli poliisin mukaan myös saanut alkunsa yläkerroksesta. Rakennuksessa oli palon syttymishetkellä neljä asukasta, jotka pääsivät itse omin avuin rakennuksesta ulos. Alakerran ravintolassa ei myöskään ollut palon syttyessä ketään.  

– Kaksi asukkaista oli hengittänyt savua, mutta vakavammilta loukkaantumisilta vältyttiin, Kontio sanoi.

Päivystävä palomestari arvioi, että tulen välitöntä leviämisvaaraa naapurirakennuksiin ei syntynyt.  

Jälkisammutuksen odotetaan jatkuvan lauantaina puolillepäivin.  

Viranomaiset selvittävät palon syttymissyytä ja tarkempaa syttymispaikkaa. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa