Näyttelijä Kalle Lambergin noloimmassa hetkessä Posse-ohjelmassa oli osallisena puvustaja.
Näyttelijä ja Posse-ohjelman juontaja Kalle Lamberg muisteli kesän 2022 kohokohtaa MTV Uutisille.
– Kahden viikon ulkomaanreissulla painoimme autolautalla Saksaan ja kiertelimme Tanskassa sekä Legolandissa. Oli kiva päästä ihan vain hengähtämään. Mökilläkin on kivaa, mutta siellä joutuu aina tekemään jotakin pientä, Lamberg kertoi Posse-ohjelman mediatilaisuudessa 8. syyskuuta.
Suosikkiohjelmaan Lamberg lisäisi puoli tuntia lisää kestoa, jotta ehtisi hassutella enemmän. Perjantain 9. syyskuuta vieraana oli muun muassa artisti Olavi Uusivirta, jota Lamberg odotti erityisesti vieraaksi.
– Olimme samaan aikaan teatterikorkeakoulussa. Kiva nähdä pitkästä aikaa, mutta myös päästä juttelemaan ajankohtaisista aiheista.